lauantai 29. joulukuuta 2012

Kinkun sulatus kisat

Eilen oltiin pitkästä aikaa estekisoissa! Kyseessä oli tietenkin oman seuran järjestämät "Kinkun sulatus kisat" eli seuratason estekilpailut kotimaneesissa. Hypättiin Tumpin kanssa luokat 100 ja 110 cm. Menin kaksi luokkaa, kun oppilas ei osallistunutkaan kisoihin.

Kisojen alkuluokissa olin itse töissä porttivahtina ja nostamassa esteitä. Varpaatkaan ei jäätynyt vaikka enimmäkseen seisoin paikallani, sillä otin heti käyttöön joululahjaksi saamani varpaanlämmittimet! :)

Ennen metrin verkkaa ehdin kävellä Tumpin kanssa ulkona. Verkassa se oli taas kuin mikäkin laama. Katsomo oli huisin jännä varsinkin oikeasssa kierroksessa, joten siellä piti vähän taistella. Katsomopäätyyn pääseminen oli siinä mielessä tarpeellista, koska radan ensimmäinen este oli sieltäpin hypättävä. Verkkahypyt oli ihan kivoja ja laukkakin tuntui pyörivän hyvin vaikka hevonen ei minkään sortin peräänannossa liikkunutkaan...

Metrin rata meni nollilla, jee! Nollaa lähdin hakemaankin, siksi hyvät tiet ja ei kiirettä. No aika olikin aika hidas, mutta olin ihan tyytyväinen rataan. Olin ajan tasalla, suhteutettuihin väleihin sain suunnitellut askelmäärät ja laukat vaihdettua matkan varrella.


Kympin verkassa Tumppi oli jo paremmin kuulolla ja näyttikin hevoselta. Tehtiin käynnissä vähän väistöjä ja voltteja. Verkkahypyissä tuli pari puomia alas, vaikka paikat oli mielestäni ihan hyviä. Radalla keräiltiin myös kolme puomia mukaan... Ensimmäinen puomi tarttui nelos-esteeltä, joka oli suhteutetun jälkimminen pysty. Tumppi ei tullut ihan heti kiinni, joten ajauduttiin lähelle. Seuraavaksi tippui seuraava este. Ajauduttiin vähän ulkoreunaan ja Tumppi hyppäsi vinosti napaten okserin etupuomin alas. Kolmas pudotus oli lähes täyskaato. Tultiin kaarteesta okserille ja huomasin laukan hyytyvän. No, mitä tekee kuski? Eipä mitään muuta kuin ihmettelee maailman menoa. Tultiin tosi pohjaan, mutta Tumppi hyppäsi rehellisesti kuitenkin. Saatiin yksi tolppakin nurin... Jatkettiin matkaa loput kaksi estettä puhtaasti.

Ärsytti aika lailla nämä omat mokat, mutta positiivisesti jäi mieleen, että hypättiin aika hyvin keskeltä kaikki esteet. No treeni jatkuu, ensi viikolla onkin taas Annan valmennus.

Kisat suijuivat mukavasti ja jopa vähän suunniteltua aikataulua nopeammin. Maaliskuussa on seuraavat TS Ratun järjestämät kisat, estekisat taas silloin :)



Kuvat ottanut Niko

maanantai 24. joulukuuta 2012

24. luukku: Jouluaatto!


Kinkku paistettu ja kuuset koristeltu! Tumpin kuusen koristeluun käytin porkkanoita, omenoita ja pipareita, toivottavasti maistuu :)


Kun kuusi oli haettu metsästä, sai se hetken sulatella sisällä tallissa ennen koristelua. Kuusenjalaksi valitsin polttopuupölkyn, johon porasin reiän. Tallin paksuimmat porkkanat päätyivät paloiksi, ja omenaporalla tein niihin kolot. Piparit solmisin ihan heinän kanssa kuusen oksille. Laitoin vielä muutamia omenan paloja oksille ja tietysti kokonainen omena kuusen latvaan.


Aiemmin esiintynyt "heinäletti" päätyi joulukoristeeksi ruisleipien kera. Leipiä oli köynnöksessä enemmänkin, mutta ne tipahtelivat pois matkan varrella.


Mahtavaa joulua kaikille! Syökää hyvin :D

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

23. luukku: Uusi ulkoasu

Uuden ja samalla myös ekan bannerin teki Niko, kiitokset siitä. Tykkään siitä, kun se on mukavan talvinen. Mielestäni onnistunut tuotos, vaikka kuvat onkin vain yhdeltä päivältä.
Mitäs tykkäätte?

Lisäksi tein Tumpista ja itsestäni esittelysivun, joita kyllä kirjoittelen myöhemmin enemmän.

Huomenna päästään kuusen koristelu puuhiin jee ! Hepat sai tänään jo vähän kuusimaistiaisia.

Jäälyhdyt ja ovikranssit valmiina, joulu voi tulla!

lauantai 22. joulukuuta 2012

22. luukku: Joulusiivousta

Tänään on siivottu taas koko vuoden edestä! Tai ainakin oma huone ennen siivousta näytti siltä, ettei hetkeen oltu siivottu... Ennen - jälkeen -kuvat olisi ollut hauska jakaa, mutta en halua traumatisoida ketään.

Oman huoneen siivouksen lisäksi tallissa siivoilin satulahuonetta ja kiillotin vähän varusteita sekä karstasin romaniin taas muhkeaksi. Satulat ja suitset jäi vielä odottelemaan pesua, varmaan välipäiviksi siitä ohjelmaa luvassa.

Perjantaina on meillä seuraestekisat, jotka kantavat nimeä "kinkun sulatus kisat". Hypätään siellä Tumpin kanssa 100 cm, oppilas varmaan menee 60 tai 70 cm.


Tumppi eilisen 21 kilsan maastolenkin jälkeen

perjantai 21. joulukuuta 2012

21. luukku: Vertailukuvia

Tumpin ja mun yhteinen taival on kestänyt lähes 5 vuotta. Tässä luukussa aukeaa muutaman kuvan avulla vertailua muutoksesta matkan varrella.

tammikuu 2009 - lokakuu 2012
toukokuu 2009 - lokakuu 2010

Heti alkuun edustuskuvaa, tai sitten ei.. Itse en hirveesti rakennekuvavertailusta tykkää, koska on erot on niin masentavan pieniä.

kotikentällä 2009 - 2012

seurakoulukisoissa 2009 - 2012

kotona 2009 - 2012

alue-estekisoissa 2009 - 2012
Kuvat Annika Mäki ja Mari Soiniitty

kenttäkisoissa 2009 - 2012


torstai 20. joulukuuta 2012

20. luukku: Talven treenit

Talvi on Suomessa yleensä sitä aikaa, kun kenttä jäätyy, lumi kerääntyy tilsoiksi ja on kylmä. Talvella hevoset saavat vähän lomaa tai kevyempää liikutusta. Meillä kun on maneesi, niin pystytään pitkälti koko talvi treenaamaan. Kuitenkin, kuka nyt jaksaa koko ajan vain piipertää... Meillä yritetään talvella puuhailla ulkonakin maneesissa kiertämisen lomassa.

Nyt kun on lunta, niin pääsee treenaamaan hankeen. Hankitreeni on hevoselle tehokasta liikuntaa, ja mikä tärkeintä hevoset yleensä tykkäävät siitä. Tumpin kanssa oltiin tänään kentällä pöllyttämässä pakkaslunta. Pellollekin olisi kiva mennä rallittelemaan, mutta olen Tumpin jännevamman jälkeen tullut vähän epäluuloiseksi pellon pohjan soveltuvuudesta. Tumpilla siis jänne revähti (tai miten sitä nyt sanotaankaan) heti ekana talvella pellolla, kun se varmaan astui johonkin kuoppaan. No onneksi meillä on iso ja tasainen kenttä, jotta päästään kuitenkin hankeen fiilistelemään :)





Kieli ulkoo :P






Hankitreenin lisäksi lumessa voi mennä hiihto- ja pulkkaratsastusta. Tumppikin on muutaman kerran päässyt pulkkaa vetämään. Hirveesti ei takaakuuluvista äänistä ja heiluvista liinoista tykännyt, mutta ihan kiltisti totteli kuitenkin. Viime talvena rokotuslomalla treenattiin Tumpin kanssa ohjasajoa maneesissa ja myöhemmin samalla kertaa taluttaen vedettiin pulkkaa ja suksia.




Pulkkaratsastus ei ole helppo laji...

Talvella on mukava lähteä maastoon, kun lunta on maassa. Asvalttipätkilläkin pääsee ravailemaan. Maastoon lähtiessä kannattaa laittaa tarpeeksi vaatetta päälle, ettei heti palellu. Huomenna mennään Tumpin kanssa pitkälle lenkille reippailemaan.

tiistai 18. joulukuuta 2012

18. luukku: Kenttäkisapaikat

Estekisoja kesäkaudella on lähes joka viikonloppu Lounais-Suomenkin alueella, mutta kuinkas kenttäkisat. Ensi kaudelle mulla on kalenteriin merkitty 9 kisat, joista jokunen saattaa peruuntua, jos ei ole sopivaa luokkaa.

Tässä luukussa esittelen kuusi kenttäkisapaikkaa, jossa olen kisannut.

Ypäjä
Ypäjällä on mahtavat tilat ja paljon eritasoisia maastoesteitä. Mukavaa vaihtelua kisoihin tuo eri seurat, jotka kisoja järjestävät. Olen kisannut Ypäjällä harrastetta, tuttaria ja helppoa, eikä koskaan maastorata ole ollut samanlainen kuin aiemmin :) Ypäjällä on kaksi erikokoista vesiestettä, maastorata kulkee yleensä sekä ruoholla että hiekalla. Ypäjän kisat ovat yleensä yksipäiväiset, tykkään niistä enemmän kuin kaksipäiväisistä kisoista.
Ypäjällä on niin monta isoa maneesia, ettei hallikenttäkisojen pitäminen ole juttu eikä mikään. Se on hieno avaus kaudelle!

Helppo 2012

Tuttari 2010

Kerava
Keravalla aloitimme Tumpin kanssa kenttäuran silloin muinoin (2009). Koulurata oli silloin maneesissa, Tumppi ei viihtynyt kesäkuumalla pimeässä maneesissa, jossa pääskysetkin häiritsivät menoa. Keravasta tykkään kenttäkisapaikkana kuitenkin paljon, sillä maasto on siellä omaa luokkaansa. Siellä on sopivasti tehtävää, rata kulkee tasaisella ja mäennyppylällä. Vesi ja esteet ovat tosi hienoja! Keravalla puhtaalla maastolla voi nousta montakin sijaa. Keravalla myös on tullut kisattua kaikkea kolmea luokkaa.

Helppo 2011
(c) Heidi Lammi

Niinisalo
Niinisaloa kai voisi kutsua kenttäratsastuksen majapaikaksi. Siellä jaksetaan aina vaan järjestää hienot kisat kolme kertaa vuodessa! :) Luokkiakin on jokaiselle jotakin, yleensä omat luokat jopa poneille ja suokeille. Koulu- ja esteosuus ratsastetaan armeijan aitojen sisällä, koulu hiekalla ja esteet nurmella. Niinisalossa on silmän kantamattomiin hiekkapohjasta maastoa, jossa kelpaa kaasutella. Parina viime vuonna on tullut uusiakin esteitä maastoon, muuten mennään aika pitkälti samoja reittejä. Harjoittelun kannalta oiva paikka myös nuorille hevosille ja kokemattomille, esteitä on paljon ja harjoittelukaverikin pysyy helposti näkösällä. Vesi Niinisalossa on ensikertalaisille vaikea, sillä vesieste ei ole sen pienempi kuin järvi. Veteen mennään rannasta ja noustaan muutaman kymmenen metrin päästä takaisin maalle. Hiukan kannattaa olla suunnitelmaa reitistä, ettei ratsasta ulapalle. Sinne saattaa meinaan sukeltaa :D Niinisalon harrasteluokassa ei ole vettä ollenkaan, se on turvallinen paikka aloittaa kenttäura. Niinisalon kisat ovat aina kaksipäiväisiä.

Helppo 2011
Kisan jälkeen järvessä viilentämässä jalkoja 2010

Kangasala
Kangasala on varsin uusi lisä kenttäkisakartalle. Siellä ollaan käyty kisaamassa helppo. Trailerit ajetaan metsän keskelle, jossa myös esteet hypätään. Kouluosuudelle ja maastoon tallustellaan hyvät verkkakävelyt, ehkä joku kilsa-pari. Kuten paikkakin, maastoesteet ovat uusia ja hienoja. Coffin (tukki-hauta-tukki-sarja) oli monelle kisoissa vaikea, Tumppikin sitä vähän ihmetteli, mutta matka jatkui.

Helppo 2012
Helpon 4. este, kapea kulma

Hattula
Hattulassa ollaan käyty kisaamassa kaksi kertaa tuttaria. Ei siellä edes muita luokkia yleensä olekaan. Hattula on siitä erikoinen paikka, että siellä kaikki osakokeet ovat nurmella. Puitteet ja maisemat ovat siellä hienoja.

Tuttari 2011

(c) Karla Koponen
(c) Karla Koponen

Ratu
Kotitalli! Okei, hiukan huijasin kun sanoin että paikkoja, joissa olen kisannut. Nimittäin kotona en ole kenttää kisannut... Tumppi oli saikulla kun elokuussa täällä karautettiin menemään. Koulua, esteitä ja maastarit maneesissa on tullut kyllä kisattua, mutta ei itse kenttäkisaa.
Sen verran voin kyllä mainostaa, että hienot puitteet on :) Vesi nyt ei ole kovin iso, mutta muuten kyllä kelpaa. Elokuun kisoissa oli ponien oma harraste (maastoesteet 60 cm), harraste, tuttari ja helppo. Ensi kaudella kuuleman mukaan meillä ratkotaan aluemestaruudet!

Tuttarin rata maneesissa 2012
(c) Anna Laasa

Kenttäkisapaikkoja vähän kauempaa ovat Uusikaarlepyy, Lapinlahti, Pudasjärvi, Alavus, Kuopio, Oulu ja Keuruu. Kai niihinkin vielä joku päivä lähdetään kisailemaan!