tiistai 16. lokakuuta 2012

Syysloma

Mulla alkoi eilen viikon mittainen syysloma, joten nyt pitäisi olla aikaa treenata monipuolisesti Tumpin kanssa. Tai niinhän sitä luulisi.. Kouluprojektit eivät lomaile, joten niiden tekemiseen kuluu aikaa.

Eilen ratsastin kevyen koulutreenin maneesissa. Kevyt treeni siksi, että ehdin ratsastin vasta illalla, eikä olisi ollut aikaa odotella hikisen hevosen kuivumista. Tumppi pitäisi kyllä klipata tässä ihan lähiaikoina, joten sitten ei tarvitse huolehtia kuivumisesta ja loimien vaihtamisesta.

Työskenneltiin paljon ympyrällä taivutellen sisään ja ulos. Metsästin myös vatsalihaksiani harjoitusravissa, ja voi ne löytyivätkin! Treenattiin käynti-ravi ja laukka-käynti siirtymisiä. Alkuun Tumppi oli hidas pohkeelle ja lyhennyksissä jännittyi. Toistoilla sain rennommaksi ja ravia letkeämmäksi. Laukassa tehtiin muutamia isoja kolmikaarisia kiemuroita, joissa keskikaari vastalaukassa. Vastalaukka säilyi hyvin, mutta toisinaan venyi pitkäksi eikä takapää pysynyt niin aktiivisena. Loppuravit Tumppi sai hölkkäillä vähän pidemmällä ohjalla. Ratsastin noin 45 min, eikä heppa hikoillut.

Tänään kukaan ei ollut kuvailemassa, mutta laitan kuvia viime viikolta, kun treenattiin kentällä gramaanien kera ja ilman.










Tänään pidän estetunnin Tumpilla, huomenna ohjelmassa koulutreeniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti