lauantai 15. joulukuuta 2012

15. luukku: Esittelypostaus: loput hepat

Tumppi, Iitu ja 5 varsaansa on tullut jo esiteltyä. Meillä on kuitenkin vielä muutama heppa, jotka eivät ole päässeet vielä julkisuuteen.


Aloitetaan Sirusta. Intolan Siru eli Siru tai Sirpa on perheemme ensimmäinen hevonen. Siru on syntynyt 1994 eli nyt jo 18-vuotias mammarainen. Se haettiin Joensuusta heinäkuussa 2003. Silloin meidän perheessä ratsasti kolme eli minä, Juulia ja äiti. Kolmelle yksi hevonen oli aivan liian vähän, joten parin kuukauden päästä ostettiinkin Iitu. Alkuun minä ja Juulia vuoroteltiin Sirun ratsastuksen kanssa, äiti meni Iitulla. Myöhemmin äiti siirtyi pelkän sponsorin rooliin. Juulia omi Sirun ja minä Iitun. 

Siru oli kisannut ennen meille tuloa rataesteillä seuratasolla 80 cm. Itse kisailin Sirun kanssa jokusen 40-80 cm luokan seuratasolla sekä yhden harrasteluokan Loimaalla. Juulian kanssa Siru on kisaillut 100 cm. Kenttääkin Juulia on Sirulla kisannut, muutamia harrastestartteja 2006-2007 ja tällä kaudella comeback-yritys. Siru ontui Niinisalossa etujalkaa estekokeen jälkeen, eikä päässyt siis maastoon. Oman seuran kisoissa he keskeyttivät suorituksen kumoon ratsastukseen verryttelyssä. 

Nyt Siru viettää leppoisia varhaiseläkepäiviä. Hyppäämiseen siitä ei oikein enää ole, mutta se juoksee pari kertaa viikossa mun ja Juulian tunneilla.

edit. RIP Siru 26.7.1994-18.9.2013 



Iskä harrastaa nykyään pienimuotoista ravihevosten kasvatusta. Se alkoi, kun huippujuoksijaksi hankitun Margret Paleman pää ei kestänytkään kisaamista. Se oli mahtavassa kunnossa, voittikin muistaakseni joskus, mutta kisaaminen ei loppupeleissä kiinnostanut tätä tammaa. Vuonna 2005 syntynyt Malla on astutettu nyt neljänä vuonna, mutta on varsonut vasta yhden varsan. Ensimmäisenä astutusvuonna (2009) se loi varsansa. Vuonna 2010 se astutettiin orilla In Love With You. Tammavarsa syntyi maaliskuun lopulla 2011. Samana vuonna Malla astutettiin kahdesti, mutta se ei tiinehtynyt. Nyt sen pitäisi olla kantavana orista Credit Winner. Uutta huippuvarsaa odotellaan syntyväksi taas maaliskuussa.

edit. RIP Malla 15.6.2005-15.5.2014

Iskä ja Malla kotiradalla 2009

2011

Mallan ensimmäinen varsa Ratu Romance syntyi siis vuonna 2011. Tammavarsa Romppu kasvoi ekana vuonna ihan valtavan kokoiseksi, että saas nähdä miten se vaikuttaa tulevaisuuteen. Romppu on nyt opettelemassa ravihevosten juttuja Metsämäessä.

Maaliskuussa oli kylmä ja lunta, joten Malla ja Romppu pääsivät juoksentelemaan maneesiin. Rompulla oma pikkutakki ettei palella! :)

Ravihevonen tosiaan..

Seuraavaksi ostettiin Ruotsista maitovarsa pelkän suvun perusteella. Ikään kuin kaupan päälle tuli myös jo hyvään ikään ehtinyt äitihevonen Asia's Pride (syntynyt vuonna 1993). Aasi on sattumoisin myös Mallan emä. Se on syntynyt Yhdysvalloissa, sieltä tullut Norjaan ja nyt Ruotsin kautta Suomeen. Sillä on ennestään Mallan ja Karviksen lisäksi monta muutakin varsaa, ja siltä sen mahakin jo näyttää. Aasi astutettiin taas tänäkin vuonna, mutta se jäi tyhjäksi.


Ruotsista ostettu orivarsa on nimeltään Ratu Palema. Se on Rompun tapaan syntynyt maaliskuussa 2011. Karvis syntyi Ruotsissa, ja se kävikin siellä myös tunnistuksessa. Näin ollen se on Ruotsin rekisterissä, ja sillä on mahdollisuus osallistua Ruotsin kilpailusarjoihin (tai miksi niitä raviurheilussa kutsutaankaan?). Karvis sai nimensä järkyttävien korvakarvojensa takia. Karvis on Rompun tavoin myös Metsämäessä treenissä.

Karvis kesällä 2011

Toukokuussa 2012 syntyi Aasille orivarsa Ratu Royalty. Rollen isä on Credit Winner. Rolle tarhailee ja asustelee yhdessä kaverinsa suokkipoika Rallin kanssa.


Tällä hetkellä meillä on siis 12 hevosta (Tumppi, Siru, Riksu, Riiviö, Rölli, Reipas, Ralli, Aasi, Malla, Romppu, Karvis ja Rolle). Ensi vuonna luku nousee yhdellä, kun Mallan varsa syntyy.

4 kommenttia:

  1. Heippa, Mitä Sirulle nykyään kuuluu? :)
    se oli aikoinaan ilomantsissa yhdellä pikkutallilla vuokralla, ikää sillä tais sillon olla 4-5v. aika villi tapaus oli tuolloin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä ajoista Siru on varmasti rauhoittunut paljon :D joskin vieläkin esimerkiksi maastossa saattaa innostua, varsinkin jos joutuu kulkemaan viimeisenä. Mammaraisen jalat eivät ole enää ihan priima kunnossa, joten hyppelyä ei harrasteta. Sileällä porskuttaa kevyesti :)

      Poista
  2. Terkut Sirulle, jos se teillä vielä on! Se oli ylläpidossa meillä Liperissä oman toritammamme kaverina 2001-2002. Tykkäsin siitä ihan hurjasti, vaikka alussa sen kanssa saatiin käydä neuvottelu jos toinenkin ;). Sirun kaltaisen suokin kun vielä löytäisi, nyt on taas hevoskaveri pikku hiljaa hakusessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siru lopetettiin viime syyskuussa ja haudattiin tuohon oman tallin pihalle. Neuvotteluja sen kanssa saatiin mekin pitää aina silloin tällöin ;) Hieno hevonen oli kyllä :)

      Poista