maanantai 17. joulukuuta 2012

17. luukku: Hyvä valmentaja

Hyvä valmentaja on kehittymisen kannalta huipputärkeä. Oikean valmentajan kanssa päästään etenemään ja saavuttamaan tavoitteita.

Millainen sitten on hyvä valmentaja?

Hyvä valmentaja on kannustava, reilu ja johdonmukainen. Hän osaa teettää sellaisia tehtäviä, jotka kehittävät sekä hevosta että ratsastajaa eteenpäin. Tehtävät eivät saa olla liian helppoja eikä liian vaikeita, sillä silloin motivaatio laskee. Hyvä valmentaja osaa keksiä oikeantasoiset tehtävät eritasoisille ratsukoille, vaikka he olisivat samalla tunnilla.

Hyvä valmentaja kertoo selkeitä ohjeita ja vaatii niiden toteuttamista. Rakentava kritiikki on parempi kuin vain sanoa "hyvä". Hyvä valmentaja tulee vaikka kädestä pitäen näyttämään, miten pitää toimia tietyssä tilanteessa tai korjaa istunnan kuntoon. Hyvä valmentaja teettää sopivan määrän toistoja, kunnes sujuu. Hän osaa ottaa huomioon hevosen koulutustason ja kunnon huomioon.

Hyvä valmentaja keskittyy opetukseen ja on kiinnostunut oppilaistaan. Hänen kanssaan on helppo miettiä tavoitteita ja kisakalenteria. Hyvältä valmentaja osaa neuvoa myös oikeat "kotiläksyt" itsenäiseen ratsastukseen.

Kenttäratsukolle hyvä valmentaja on sellainen, joka tuntee kenttäkisan luonteen. Silloin treenissä ja valmennuksissa keskitytään kentässä tärkeisiin ominaisuuksiin: suoruuteen, rohkeuteen ja kestävyyteen. En sano etteikö esteisiin painottuva valmentaja olisi hyvä.

Kaikkien valmentajien tyyli opettaa ei sovi kaikille. Tärkeintä on löytää se valmentaja, jonka tunneilla viihtyy ja treenaaminen on kiinnostavaa.

Itse olen käynyt monen eri valmentajan tunneilla. Koen sen hyödyllisenä, sillä kaikilla on vähän omalaisensa näkemys ja paljon erilaisia harjoitteita. Tällä kaudella olen käynyt Seppo Laineen, Anna Kärkkäisen ja Janna Huhtasen tunneilla. Ensi kaudella varmaan siirrytään taas säännöllisempään koulutreeniin, saa nähdä kuka alkaa meitä piiskaamaan ;)

Cajus Aminoff demonstroi kevyttä istuntaa kesällä 2010

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti