keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Pomppimassa tunnilla

Tänään oli taas Annan estetunti. Olin hyvissä ajoin maneesissa, joten ehdin työskennellä kaikissa askellajeissa. Käynnissä hain tarmokkuutta, tein väistöjä ja kiemuroita. Ravissa sain alusta asti aika kivasti Tumpin liikkumaan. Laukassa tehtiin töitä ympyrällä ja volteilla sekä muutama villihkö vaihto.

Tuntitehtävät aloitettiin keskihalkaisijalla ravipuomeilla, joiden jälkeen laukkaa pikkupystyn yli ja kulman jälkeen vastakaarto toisen pikkupystyn yli. Alkuun Tumppi kävi vähän hitaalla, eikä vaihto vasemmasta oikeaan onnistunut esteen päällä. Toistoilla toimi paremmin ja Tumppi jopa innostui. Anna sanoikin, että kohtuu teräviä vaihtoja tuli silloin.

Puomit ja pikkupystyt nostettiin esteiksi, jolloin tultiinkin vähän radanpätkiä. Keskihalkaisijalla ristikon ja kahden pystyn kolmoissarja, 5 laukkaa suoraan okserille. Okserilta jatkettiin oikealle pysty-lankku-pysty linjalle, johon 5 odottavaa ja 4 etenevää laukkaa. Kun tehtävä vaihtui tultiin okserin jälkeen vasemmalle ja kulman jälkeen pysty, 7 laukkaa, trippeli. Tässä tultiin kerran kuudella (hups) ja kahdeksalla, kun tuli ekalle vähän lähelle.

Taas tehtävä vaihtui ja tultiinkin kolmoissarjan jälkeen joko kaarre oikealle oranssille pystylle tai vasemmalle ja punainen pysty. Oikealle oli vaikeampi, koska Tumppi tuppaa välillä hyppäämään vinoon oikealle, jolloin kaarre tulee oikoreitiksi. Tästä taas seuraa, että matka lyhenee ja pitää ottaa enemmän takaisin, joka ei aina ole ihan niin helppoa.

Tunti oli hyödyllinen taas kerran. Meitä oli vain kolme samalla tunnilla, joten ehdittiin mukavasti tehdä tarvittavat toistot. Viimeisillä kierroksilla esteet oli varmaan jotain metrin pintaan. Kaarteissa Tumppi välillä vähän hätiköi ja takapää kipitteli välillä ristilaukkaa. Oli vissiin taas huisin jännää mennä katsomon ohi ja hypätä sitä kohti, sillä siellä päässä sisäavut eivät oikeen menneet läpi..

Juulia oli kuvaamassa videota mun puhelimella. Jotenkin onnistui yhden videon saamaan ylivaloittuneeksi, en tiedä miten onnistui. Iskin taas vaan otokset moviemakerilla peräkanaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti