maanantai 13. toukokuuta 2013

Kisareportaasi: Niinisalon kenttäkisat 11.-12.5.

Perjantaina lähdettiin illalla kuuden aikaan ajelemaan kohti Niinisaloa, missä järjestettiin perinteiset äitienpäiväviikonlopun kaksipäiväiset kansallisen ja aluetason kenttäkilpailut. Tumpin kanssa starttasimme kansallista hevosten helppoa. Tumppi ja minä päästiin Kiian kyydillä heppa-autolla kisoihin. Omia huoltojoukkoja ei siis tällä kertaa lähtenyt mukaan, mutta hyvin sujui näinkin. Tumppi majaili kisa-alueella jabassa ja me ihmiset majoituttiin Kankaanpään keskustassa Hotelli Kantrissa.


Tumppi ei alkuun meinannut mennä jabaan, mutta muutamalla komennuksella ja maiskuttelulla uskaltautui mökkiinsä. Myöhemmin meni helposti ja sunnuntaina asteli sisään vaikka ei edes tarvinnut. Jabassa Tumppi asusteli siis pe-la ja la-su yöt sekä päivällä, kun ratsastukset oli ohi. Jabassa oli kokoajan tarjolla heinää ja vettä, Tumppi söi ja joi yllättävän hyvin. Aamupalaksi tarjoillusta kaura-mysli sekoituksesta Tumppi oli sunnuntai aamulla valikoinut vain myslit, kaurat oli jäänyt syömättä suurimmaksi osin. Hoidettaessa otin Tumpin ulos ja sidoin sen puuhun kiinni. Ulkona se on paljon rennompi, kun kuulee ja näkee paremmin mitä ympärillä tapahtuu.

Helpossa meillä oli kouluohjelmana pitkän radan helppo A tasoinen FEI:n *-kenttäkilpailuohjelma poneille 1997/2009. Koulukokeet alkoivat lauantaina klo 9:50. Mun vuoro oli kello 11 jälkeen. Verkassa Tumppi tuntui ihan kivalta, vaikkakin alkuun laukassa oli hiukan liian menossa. Laukannostot oli myös aikamoisia hypähdyksiä. Työskentelin volteilla ja ympyröillä, ja vasen kierroskin alkoi vähän toimimaan. Kouluaitojen sisäpuolella Tumppi jännittyi aina-niin-pelottavista tuomarien autoista -.- Kiertelin kevyessä ravissa tuomaripäätyä ja sainkin Tumppia vähän rentoutumaan. Molemmat pysähdykset (alku- ja lopputervehdys) meni jokseenkin vinoon. Eniten toistoja treeneissä vaatinut 5-kaarinen kiemuraura menikin yllättävän hyvin, tuomareilta 6 ja 7. Yleensä helppo keskilaukka oli sitten vuorostaan vaikea. Tumppi lähti hyvin, mutta heitti takapään kumpaankin suuntaan sisäänpäin vinoon. Muutamissa siirtymissä se jännittyi ja nousi pois peräänannosta. En ollut oikein tyytyväinen rataan.

C tuomarilta saatiin 56,67 % ja M tuomarilta 60 %. Keskiarvoksi näin ollen prosentteja 58,34. Virhepisteissä se tarkoittaa -62,49. Tuomarien loppukommenteissa sanottiin tämmöistä:
"Sujuvia ja tasapainoisia pätkiä. Ajoittain hieman kiireinen, ja tasainen kuolaintuntuma häviää." Tuomari C
"Elegantti hevonen, saisi olla tasaisemmalla tuntumalla, muoto. Ole tarkkana suoruudesta." Tuomari M

Koulukokeen kaikki kuvat ottanut Anniina Gullans. Suuret kiitokset Anniinalle, joka jaksoi kuvata sekä kouluverkkaa että radan ja vielä esteetkin :)






Molemmat iha ajan tasal, taas



Kouluosuuden jälkeen saatiinkin aika heti vaihtaa kamppeet esteradalle sopiviksi ja ruuvata hokit jalkaan. Estekenttä näytti olevan ihan ok kunnossa, vaikka viime syksyn kisoista olikin jäljellä kuoppia ja kulumia nurmessa. Laitoin Tumpille vain isommat nurmihokit kannoille, ja se riitti ihan hyvin.

Estekoe kisattiin nurmella. Estekorkeus on helpossa 105 cm ja vauhti 350 m/min. Esterataan kuului 8 estettä, joista kaksi oli sarjoja. Esteverkassa Tumppi oli taas energinen. Se hyppäsi hyvin, paikat onnistui kivasti. Alkurata meni ihan sujuvasti ja suunnitelman mukaan vitosesteelle saakka. Siltä laskeuduttiin väärään laukkaan, eikä Tumppi meinannut vaihtaa. Otin vaihdon ravin kautta, mutta Tumpelo jäi vähän jalan taakse, mikä kostautui kaarteen jälkeen sarjalle, jossa tippui molemmat osat. Ilman pudotuksia rata tuntui menevän helposti, joten pudotukset harmittavat. Niistä tuli siis -8 vp eli virhepisteitä tähän mennessä oli kertynyt -70,49.

Hölkkäilin hetken esteradan jälkeen, ennen kuin riisuin Tumpin varusteet. Päivän kovin urheilusuoritus oli eläinlääkärin tarkistus, jossa hevonen esitetään taluttaen ravissa. Omat polvet naksahteli siinä taas heti, mutta kunnialla sekin hoidettiin pois alta.

Loppupäivä olikin meidän osalta vapaa. Käytiin syömässä ja kaupassa, ja kylläisinä katseltiin kisoja ihanassa auringonpaisteessa. Illalla käveltiin Kiian kanssa vielä meidän maastorata.

(c) Anniina Gullans

(c) Anniina Gullans

(c) Anniina Gullans

(c) Anniina Gullans
(c) Emmi Ventelä
(c) Emmi Ventelä
(c) Tatu Hautala

Sunnuntaina oli paras päivä, nimittäin vuorossa maastoesteet! :D Pistettiin vihreätä päälle ja ei muuta kuin metsään menoks. Maastoradasta ei ole mitään videota tai muuta, joten saatte tyytyä kuvakollaasiin esteistä. Isompana ja yksittäin kuvat radan esteistä löydät mun kuvasivulta.


Maasto meni meidän osalta puhtaasti ja ajassa :) Oli kiva päästä pitkästä aikaa maastoradalle, sillä viimeksi kenttää olen kisannut viime vuoden heinäkuussa. Maastorata oli 1900 m, esteet max 100 cm ja vauhti 490 m/min. Esteitä 19, joista kaksi sarjaa, joten hyppyjä 21. Maastorata oli aika helppo ja kiva, ja virheettömiä suorituksia tuli paljon.

Verkassa Tumppi oli ihan intsinä, mutta kuunteli hyvin. Radalla ei ollut mitään ongelmia, paitsi kulmalle vähän valui kaarteesta ulos, mutta senkin sain helposti korjattua. En muista kuinka syvältä menin vedessä, mutta ainakin kastuin aika paljon. Veden perään olleella tukkiesteellä ja sitä seuranneella urut-esteellä puristin varmaan polvella, sillä jalat tuntui lentelevän varsin korkealla, eikä suinkaan pysyneet kantapää alhaalla omalla paikallaan.

TS Ratulaisia rivissä: Kiia, minä, Emmi ja Ida
Kuvan ottanut Rosita
(c) Tatu Hautala

(c) Tatu Hautala

Perjantaina, kun matkaan lähdettiin, tuntui että jotain unohtui vaikka tavaroita olikin monta kassillista. Sunnuntaina sitten paljastui, mitä oli jäänyt kotiin. Nimittäin ratsastushousut! Onneksi sentään valkoiset housut oli mukana, ne jalassa kisattiin koulu ja esteet. Maastoon oli kuitenkin tarkoitus laittaa mustat ratsastushousut. Kävin vähän Parkanon ratsutarvikkeen myymäläautossa vierailulla, ja sieltä tarttui mukaan uudet pöksyt :D Eurohunterin joustavat farkkuratsastushousut pääsivät heti jalkaan ja maastoradalle. Tykkään niistä kovasti, uudet ratsihousut ovat olleetkin hankintalistalla, joten ei mikään heräteostos ollut. Olisinhan valkoisillakin housuilla voinut mennä, mutta kaksipäiväisissä kisoissa jotenkin kivempi jos eri housut eri päivinä :)

Tulokset ei olleet Niinisalossa vielä tulleet, ennen kuin me suuntasimme jo kotiin. Helpossa starttasi 14 ratsukkoa, ja luokassa sijoittui 4.  Lopputuloksissa oltiin 10/14.

Kotimatka meni hyvin ja Tumppi uskalsi syödä heinääkin. Menomatkalla matkakaveri Jamppa popsi Tumpin heiniä ja Tumppi kökötti nolona reunassa turpa toiseen suuntaan. Käytiin Kiikoisten ABC:llä syömässä perinteiseen tapaan. Hepat sai tuuletusta sivuluukusta, josta Tumppi kurkki maailman menoa.


Kotona laitoin vielä linimentit jalkoihin ja lähdin viemään Tumppia tarhaan. Sekä Tumppi että tarhakaveri Aasi olivat ratketa riemusta jälleennäkemisen johdosta (olihan tässä jo kaksi päivää näkemättä toista). Tumppi hirnui ja tanssahteli kuin oripoika. Se alkoi hullaantua, joten komensin sitä äänellä, mutta Tumppi ei siitä tykännyt ja nousi pystyyn. Normaalisti se tottelee helposti ja narusta jarruttamalla rauhoittuu, mutta ei tällä kertaa. Mulla oli huono naru käytössä, joka poltti sormiin, joten päästin irti. Tumppi lähti laukkaan ja olisikin pysähtynyt pienen matkan päähän, jollei pelottava riimunnaru olisi laahannut maata. Se teki muutaman laukkapiruetin tapaisen käännöksen päästäkseen narua karkuun, mutta siinä se roikkui vaan mukana. Tumppi pysähtyi nuuhkimaan Riiviön kanssa, mutta ravaili vielä tarhojen ympäri kerran ennen kuin pysähtyi pelosta täristen. Eikö täykkärien pitäisi olla viisaita hevosia? Ehkä Tumppi on se poikkeus joka vahvistaa säännön ;)


5 kommenttia:

  1. hienon näköistä menoa teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) parantamisen varaa kuitenkin löytyy vielä!

      Poista
  2. Anniina kyllä ottaa tosi hienoja kuvia, kiva postaus :)

    VastaaPoista