maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kisareportaasi: joukkue-SM Uusikaarlepyy 29.-30.6.

Kenttäratsastuksen joukkueiden väliset Suomen mestaruudet ratkottiin tänä vuonna Uusikaarlepyyssä 29.-30.6. Kilpailussa oli mukana 9 joukkuetta, ja taso oli varsin kova, sillä mukana oli jopa kahta tähteä kisanneita konkareita.

Koska matkaa Liedosta Uusikaarlepyyhyn on reilu 400 km, päätimme koko joukkueen voimin lähteä matkaan jo perjantai aamulla. Kymmenen aikaan tallin pihaan kaarsi Isotalojen heppa-auto, jonka kyydissä Tumppi ja kaikki meidän tavarat matkustivat. Tumpin seurana kyydissä oli tuttuun tapaan Kiian kenttätykki Jamppa. Itse matkasin reilun 6 tuntia kestäneen ajomatkan Karvisten auton kyydissä, seurana joukkueen jäsenet Sari ja Neea sekä kuskina Neean äiti Marja. Auton perässä trailerin kyydissä matkasivat loput joukkueen ratsuista, Mogge ja Mirakel.

Kilpailualueelle päästiin joskus viiden jälkeen. Pientä säätämistä oli jabojen kanssa, sillä meille oltiin luvattu vierekkäiset jabat joukkueen hevosille, mutta listoissa Tumppi olikin eri alueella. Saatiin kuitenkin vaihdettua Tumppi lähemmäs muita, ei ihan naapurijabaan, mutta samalle pihalle kuitenkin. Haastavampi homma olikin saada Tumppi jabaan! Jabat oli erilaisia kuin Niinisalossa, ja sekös jännitti Tumppia. Myös jabassa kuivikkeena käytössä oleva puru oli huisin kammottavaa. Sain kuitenkin Tumpin lopulta jabaan, ja se tuntui viihtyvän siellä paljon paremmin kuin Niinisalon jaboissa. Nämä jabat oli ns. telttajaboja, jossa saman katon alla on neljä jabaa. Jaboissa oli muoviseinät ja toisella pitkällä sivulla koko matkalla kalterit. Jabat oli paljon valoisampia ja ilmakin tuntui kiertävän paremmin.



Joukkueemme huoltojoukkoineen majoittui Uudenkaarlepyyn keskustassa, Wärdshus nimisessä paikassa. Paikka oli vanha puutalo, jossa oli kivoja kahden hengen huoneita. Paikka oli ihan viihtyisä, mutta yöllä oli tosi kuuma. Alakerrassa toimivan pubin asiakkaat nauttivat molempina iltoina vähän turhan kovaäänisesti elämästään...

Perjantai-illalla ratsastettiin hevoset läpi maneesissa. Kun saavuttiin maneesille, oli siellä jokunen muukin samaan aikaan. Nopeasti laskettuna yhteensä maneesissa ratsukkoja oli 14. Täyttä oli siis, enkä pystynyt kunnolla keskittymään omaan treeniin, kun piti varoa ja väistellä muita. Loppua kohti onneksi väki väheni ja mahtui paremmin treenaamaan. Tein väistöjä ja paljon siirtymisiä. Tumppi ei ollut ihan niin rento kuin olisin halunnut, mutta kuitenkin ihan kivan tuntuinen.

Yhdeksältä osallistuttiin pitkästä aikaa ohjattuun radankävelyyn. Tällä kertaa se oli järkevää, sillä kyseessä oli uusi paikka, tärkeä kisa ja halu pärjätä. Maastoradan suunnittelija Aki Karhapää veti lenkin ja kertoili matkalla tärkeää tietoa, esim kulkemisestä lähtöalueelle.


Lauantaina joukkue-SM luokan kouluosuus alkoi kello 8. Meidän joukkueesta ekana ratsasti Sari, seuraavana Kiia ja sitten minä. Mun koulustartti piti olla noin kello 10.30, mutta aikataulu oli myöhässä. Neea osallistui ponillaan ponien helppoon luokkaan ja starttasi koulua puolen päivän jälkeen. Aamupäivä oli aurinkoinen, mutta kuinkas taas kävi kun mun koulustartti läheni. Rops, rops ja vettä alkoi sataa. Niin tyypillistä mun tuuria! Onneksi omalla vuorolla tuli vain vähän vettä eikä satanut kaatamalla.

Kouluverkka oli maneesissa ja rata ulkona. Tumppi tuntui lauantaina paljon paremmalta kuin perjantaina. Meillä oli hyvin aikaa verrytellä, ja sainkin Tumpin kohtuu hyvin rentoutumaan. Väistöpätkät sujui molempiin suuntiin ja siirtymiset oli pehmeitä. Ainoastaan pari ekaa laukannostoa oli hypähtäviä.

Rataa ennen pääsin kentälle pienelle alueelle kiertämään. Edellisen ratsastajan jälkeen pääsin radalle kiertelemään. Tuomarit lähtivät pitämään vessataukoa just ennen mun rataa, joten ehdittiin hyvin kiertelemään kaikki jännittävät kulmat. Tein myös pari lisäystä, jotta Tumppi olisi hereillä radalla.

Koulurata meni ihan ok. Keskiraviin Tumppi ei ihan lähtenyt, vaikka sen sai keventääkin. Väistöissä hiukan tahti vaihteli, mutta nyt ei ollut semmoista vastustelua kuin joskus. Toiselle keskilaukkakaarelle unohdin kääntää tarpeeksi ajoissa ja se venahti liian pitkäksi. Asia jäi vähän ärsyttämään ja keskittyminen herpaantui vastalaukkakaarella, jolla Tumppi vaihtoi laukkaa. Korjasin ravin kautta takaisin, mutta pisteitähän siinä meni turhaan. Tuomareilla oli selkeä yhteinen linja, molemmat antoivat täysin samat prosentit, 57,9 %

Tuomarien loppukommentit painottivat vielä aktiivisempaa takapäätä ja huolellisuutta.
"Tasainen esitys. Keskilaukka selvemmin ylämäkeen -> takaosa paremmin mukaan." Tuomari C
"Hevonen pääsee helposti pitkäksi. Ole tarkkana tahdin kanssa. Valmistele siirtymiset vielä huolellisemmin." Tuomari M

Varsin samoja prosentteja saivat joukkueen hevosratsukot, Kiia 58,3 % ja Sari 57 %. Joukkueen parhaimman koulutuloksen sai Neea, 60,2 %. Muissa joukkueissa oli koulu vähän vahvemmalla pohjalla, tuloksissa meidän joukkue oli koulun jälkeen 7/9.






Koulun jälkeen käytiin Uusikaarlepyyn torilla syömässä ja majapaikassa nukkumassa päikkärit.

Urheilijoiden terveellinen välipala?

Rataesteet olivat vasta illalla, sillä kisapaikalla oli vain yksi kenttä, johon siis esteet pistettiin pystyyn kouluosuuden jälkeen.

Verkka oli taas maneesissa. Meinasin jo masentua, kun verkkahypyt eivät lähteneet sujumaan. Tumppi otti puomia puomin perään ja valui koko ajan oikealle. Okseria se hyppäsi paremmin. Päästiin ehkä pari hyppyä puhtaasti ennen kuin oli vuoro mennä radalle. Ajattelin siinä valmistautuessani että nyt on pakko skarpata, sillä ei tultu tänne asti keräämään puomeja. Otin pari ympyrää reipasta laukkaa ja siitä radalle, Tumppi oli nyt paljon paremmin jalan edessä ja kuulolla. Se teki hyvää rataa, kunnes trippeliltä pystylle linjalla tein 6 laukkaa 5 laukan sijaan. Jäin pitämään liikaa kädellä hypyssä, jolloin tuli ruma hyppy. Sen jälkeen rytmi vähän katosi ja seuraava okseri tippui. Sitten sain taas rytmin kuntoon ja loppurata meni ihan hyvin. 4 virhepistettä siis esteiltä.

Kiia teki yhdistetyn videon koulu- ja rataestekokeista, kiitos hänelle siitä.


Kiia ja Neea menivät radan nollilla, Sari otti myös yhden puomin. Aika paljon tuli muillakin virheitä ja joukkuemme nousi pari pykälää, esteiden jälkeen oltiin 5/9.

Rataesteillä ja maastossa joukkue edusti seuran satulahuovissa, jotka lahjoitti sponsori Satula.com

Lauantaina kävelimme vielä joukkueen kanssa radan ja mietimme reittejä. Rata vaikutti varsin ystävälliseltä, ei ollut pahoja esteitä ja reitti oli helppo muistaa. Radasta alku- ja loppuosa kulki raviradalla. Keskiosuus meni vaihtelevammassa maastossa nurmella. Vesi tultiin kahteen kertaan. Rataan kuului myös portaat, joita ei juurikaan muualla ole ollut.  Helpon radalla oli 17 estettä, 20 hyppyä. Matka oli aika lyhyt, 1800 metriä. Helpon vauhdilla (490m/min) ihanneaika oli 3 min 40 sek.

Helpon maastoesteet myös mun kuvasivulla. Uusikaarlepyyn ratsastuskerhon (NURK) porukka oli keksinyt hauskoja nimiä esteille, mutta hukkasin sen kartan jo, niin nimeäminen jää väliin tällä kertaa.






Alashypylle veteen oli myös vaihtoehtona veteen meno luiskalta eli portaan oikealta puolelta, harmiksi ei vain näy kuvassa

Pursotetut möhnät leikattiin pois ennen rataa








Oon aina halunnut hypätä tällaisen esteen, mut ei sitten ollutkaan niin ihmeellistä :D



Toivoimme koko joukkueen voimin sunnuntaille vesisadetta :D Ei siksi, että se olisi niin ihanaa... Vaan siksi, että maastorata oli niin helppo. Sadekelillä tulee enemmän virheitä, niin esteillä kuin ajankin kanssa. Meidän joukkueella on mahtavat maastohevoset, joten antaa tulla vettä vaan!

Ja niinhän siinä kävi, että taivaan täydeltä satoi vettä koko yön ja sunnuntai aamupäivän. Vesiesteessä oli vettä vaikka muille jakaa, jopa niin paljon että sitä tyhjennettiin säiliöautolla helpon jälkeen. Kyllä poneilla oli silti vettä lähes etupolveen asti. Vaikka toivoimmekin vettä, emme toivoneet muille epäonnea tai loukkaantumisia. Nurmella ja vedessä kaatui hevosia yhteensä 7. Avoimessa helpossa 9 ratsukkoa hylättiin (lähtijöitä 22) ja SM-helpossa hylättyjä oli 7 (lähtijöitä 30).


Uusikaarlepyy on ruotsinkielinen kaupunki, jossa kaikki eivät puhu sujuvaa suomea. Itse asiassa pubin pitäjäkin ihmetteli miksi siellä oli niin paljon suomalaisia :D Kisoissa kuulutukset oli sekä suomeksi että ruotsiksi. Maastoon ratsukot lähetettiin ruotsiksi: ...tre, två, ett, RID!



Tumpin kanssa vedettiin puhdas maasto :) Nurmella ja vedellä otettiin varovaisemmin, mutta raviradalla kaasuteltiinkin enemmän. Täysin puhtaita maastoja oli SM-luokassa 4 kpl, joista yksi oli Tumpin :) Sari ja Kiia ottivat pari sekuntia yliaikaa, mutta ilman estevirheitä. Neea veti ponien helpon nollilla ja nappasi siitä luokkavoitonkin samaan syssyyn! :D



Maaston jälkeen tulokset näyttivät kolmen kärjessä tältä:



Eli tittididiii! Hopeaa TS Ratun edustusjoukkueelle! Hyvä meidän joukkue! :D







Kiia kirjoitti kisoista myös jutun TS Ratun blogiin, jos kiinnostaa käydä kurkkaamassa muidenkin näkemyksiä :) Huoltojoukoille suuri kiitos huollosta ja kuvaamisesta, lisää kisakuvia löytyy Isotalojen galleriasta.

4 kommenttia: