perjantai 23. elokuuta 2013

Estesilmä hukassa

Eilen oli Annan estetunti kentällä. Viime tunnista olikin jo melkein kuukausi, joten tuli tarpeeseen.

Aloitettiin hyppelyt ympyrällä, jonka toisella puoliskolla oli kaksi pystyä kolmen laukan välillä ja puomit välissä apuna. Toisella puolella oli kaksi kavalettia innarivälillä. Tumppi teki tehtävät ihan ok. Saatiin oikeat askelmäärät ja reitit, mutta olisin toivonut vielä lisää rentoutta. Suuntaa vaihdettiin pari kertaa kavalettien päällä ja vaihdot onnistui hyvin.

Varsinaiset hyppelyt aloitettiin kiemuralla, jossa oli äskeinen kolmen laukan kaari vasemmalle, sen perään kuuden laukan kaari oikealle. Kiemuran perään tultiin vielä oranssi okseri, joka osoittautui tosi vaikeaksi. En nähnyt mitään paikkaa okserille koko tunnin aikana! Tultiin erikokoisilla kaarilla, suoristaen ja kurvaillen, mutta aina se oli varsinaista arpapeliä. Kerran meni aivan mönkään: kuski ei tiennyt hypätäänkö, hevonen ei tiennyt hypätäänkö ja niinhän siinä sitten kävi että toinen etujalka hyppäsi mutta muute ei. Mäsäytettiin koko este. Tumppia sai koko tunnin ratsastaa enemmän jalalla kuin yleensä. Se oli jotenkin hitaampi reagoimaan eikä ollut niin innoissaan.




Huonoista paikoista huolimatta Tumppi otti yllättävän vähän puomeja alas. Tuntui kyllä jotenkin sokealta, kun estesilmä oli täysin hukassa. Normaalistihan näen paikat ihan hyvin tai ainakin sen että tulee kauas tai lähelle, reagoiminen onkin eri juttu, heh.. Estesilmän reistailun lisäksi ohjaus oli välillä heikkoa. Tumppi valui taas oikeaan reunaan, varsinkin kolmoissarjalla.





Lopussa tultiin rataa. Ekalla kierroksella oli sellaista räiskimistä oksereille, että huhhuh. Lankulle ei ollut minkäännäköistä paikkaa, joten se alas. Otettiin heti perään rata uudelleen ilman alun kiemuraa. Sokeus vaivasi edelleen, mutta vähän paremmin meni kuitenkin.

Tein hyvät loppuravit, joissa kertailin vähän avoa ja kouluradan s-kiemuraa. Sunnuntain kenttäkisat menee varmaan ihan nappiin, kun koulu ja ratesteet on niin vahvalla pohjalla.....



2 kommenttia:

  1. Ihan hyvältähän teidän meno näytti tosta videolta :)Ja tsemppiä Kangasalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en nyt sanois menoa hyvännäköiseksi millään mittarilla :D kiitti!

      Poista