sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Uusi koutsi

Perjantaina osallistuttiin ekaa kertaa uuden valmentajamme Maija Yli-Huhtalan tunnille. Maija on kisannut kenttää 3 tähden tasolla, joten osaamista löytyy siis :)

Osallistuin tunnille Riksun kanssa. Meillä oli ohjelmassa puomi- ja kavalettitunti. Itsenäisen verkan jälkeen otettiin jalustimet pois, ja ilman niitä jatkettiinkin koko tunti. Aloitettiin ravissa volteilla viiden puomin yli ja jatkaen siitä pitkää sivua avotaivutuksessa. Riksun kanssa saatiin ensin mennä vähän helpotettua avoa, koska en ollut ihan varma miten se tulee sujumaan. Riksu toimi yllättävänkin hyvin ja lopussa tehtiin jo lähes normaalisti avoa. Puomeilla piti pitää hyvä tasapaino ja taivutus läpi voltin. Välillä jäin jäykäksi sisäkädellä, mutta toistoilla väheni sekin ongelma. Riksu venytti ravia kivasti puomeilla ja sai kehujakin Maijalta.

Laukassa tultiin ensin pitkillä sivuilla kavaletteja. Molemmilla sivuilla oli kahden kavaletin linja, joissa väli taisi olla 17 metriä. Tätä tultiin viidellä laukalla. Aloitettiin oikeassa kierroksessa ja voi että, kun olikin vaikeaa! Riksu vaihtoi kavaleteilla laukkaa vasempaan. Asiaa ei varmaan auttanut oma vino istuntani. Jos päästiin ekna kavaletin yli ilman vaihtoa, niin sitten toisella ainakin tuli vaihto. Vaihdettiin suuntaa ja vasen kierros sujui paljon paremmin :) Välit onnistui helposti ja myötälaukka säilyi helposti. Suorien linjojen lisäksi saatiin lisätä tehtävään päätyihin kavaletit. Suoran linjan jälkeen kaarrettiin 4 laukkaa päätykavaletille, jolta taas 4 laukkaa että päästiin toiselle suoralle. Kaarteessa sai ratsastaa jo eteen ja suoralla sitten piti odottaa askelta. Yhdessä vaiheessa oli tosi hieno tunne, kun me kaikki 3 tuntilaista mentiin soikiota yhtä aikaa onnistuneesti :D Otettiin lopuksi vielä vaikeampaan suuntaan pitkät sivut. Nyt Riksu pysyi suorempana eikä vaihtanut laukkoja, jes! Saatiin kotiläksyksi treenata suoruutta ja tätä tehtävää.

Oli kiva tunti ja sain uusia vinkkejä omiin treeneihin! Ensi viikolla onkin taas Annan tunti. Seuraava Maijan tunti on näillä näkymin joulukuun alussa.

Kuvaajia ei ollut seuraamassa tuntia, joten vanha kuva tähän loppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti