maanantai 28. huhtikuuta 2014

Pattitilanne

Viime torstaina piti mennä Röllin kanssa ratsastamaan ihan normaalisti kentälle. Mutta eipä mentykään, sillä Röllillä oli mahassa juuri satulavyön kohdalla lähes nyrkin kokoinen soikion mallinen pahkura :(

En tiedä yhtään mikä tuo kummallinen möykky on. Keskiviikkona juoksutin Röllin ihan vaan riimu päässä, joten mikään satula tai satulavyö ei ole ärsyttänyt ihoa. Ruokinnassa nostin Greenlinen määrää keskiviikkona reilusta puolesta litrasta vajaaseen litraan, mutta en usko senkään vaikuttaneen, kun muutos oli kuitenkin aika pieni. Rölli on kuitenkin syönyt Greenlinea jo viime kesästä lähtien, silloin litran verran (turvotettuna toki). Heinä ei ole vaihtunut, eikä juuri keskiviikkona tai torstaina avattu edes uutta paalia...

Aluksi en edes ajattelut, että hyönteiset voisivat saada aikaan tuollaisen reaktion. Juttelin eilen kisoissa tutun kesäihottumaisen hevosen omistajan kanssa, ja hän sanoi ekojen ötököiden voivan aiheuttaa suuriakin reaktioita. Meillä ei ole vielä näkynyt muita kuin hyttysiä illalla, eikä Rölli niistä tunnu välittävän.

Patti on joka päivä pienentynyt ja hyvä niin. En ole sille mitään tehnyt, vaan odotellut mitä tapahtuu. Patissa ei näkynyt mitään haavaa tai rupea, joten ei ole ollut tarpeen sitä putsata sen kummemmin. Harjatessa möykkyä Rölli ei reagoi mitenkään, mutta painellessa sitä enemmän taitaa tuntua vähän kipeältä. Möykky ei haittaa liikettä, kutise tai muuten juurikaan Rölliä häiritse, mutta ratsastaa Röllillä nyt en tosiaan voi. Olin ilmoittautunut Röllin kanssa eilisiin seuraestekisoihin 60 cm luokkaan Artukaisiin, mutta ne jäivät nyt väliin.

Toivottavasti pattitilanne helpottaa ja päästään normaaliin arkeen.

Otin möhkyrästä kuviakin, joita piti tähän laittaa, mutta puhelin on hukannut ne jonnekin...

 

2 kommenttia:

  1. Onko se niin iso ettei pehmustettua vyötä voisi laittaa, jos alku- ja loppukäynnit vaikka tekee ilman satulaa. Tai mee ilman satulaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että vyö painaisi pehmusteenkin kanssa ikävästi. Ja ilman satulaa en uskalla mennä kun satulan kanssakin on haasteita :D varsinkin kyytiin pääsemisessä.

      Poista