sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Ajattelemisen aihetta

Helsingin Sanomat julkaisi viime lokakuussa artikkelin otsikolla "Kenttäratsastus on maailman vaarallisin urheilulaji". Aiheesta on ehtinyt jo tällä kaudella tulla surullista näyttöä, niin ulkomailla kuin kotimaassakin...

Eilen oli synkkä päivä kenttäratsastuksessa, kun samana päivänä menehtyi kisoissa kaksi nuorta ratsastajaa. Luhmülenissä neljän tähden luokassa kuoli yksi saksalainen ratsastaja sekä yksi hevonen. Saksalainen 26-vuotias Benjamin Winter menehtyi ympärimenossa saamiinsa päänvammoihin. Brittiläisen Tom Crispin hevonen Liberal menehtyi aortan repeämiseen. Uutinen tapahtumista Horse and Hound -sivustolla.

Eilen Briteissä 30-vuotias kanadalainen Jordan McDonald menehtyi sydänhalvauksen ja tippumisen jälkeen. Uutinen Dailymail-sivustolla.

Viikko sitten Ypäjällä nuorten SM-luokassa (CNC*) tapahtui myös onnettomuus Roosalle ja Lorelle. Pienen virheen takia ratsukko ajautui väärälle reitille ennen viimeistä estettä, jonka jälkeen ratsastaja osui pahasti puuhun. Tsemppiä Roosalle parantumiseen!

Muutamia kertoja tällä ja viime kaudella kenttäratsastajia on kiidätetty ambulanssilla sairaalaan kaatumisen tai tippumisen takia. Suomessa ollaan sentään toistaiseksi vältytty kuolemilta lajin parissa, ja toivotaan, että vältytään jatkossakin.

© Milla H

Kyllä tällaiset uutiset pistää miettimään tätä lajivalintaa. Kentän kvaalijärjestelmä kuitenkin vaatii tuloksia alemmilta tasoilta, joten kukaan ei voi suin päin hypätä liian isoihin luokkiin. Maasto-osuudella ratsastajien on pakko käyttää turvaliiviä. Nyt on myös yleistymässä erilaiset paukkuliivit, jotka pamahtavat täyteen ilmaa ratsastajan irrotessa satulasta.

Kenttäratsastus on ratsastuksen lajeista vaarallisin kieltämättä. Maastossa vauhti on kova ja tilanteet tulevat eteen hetkessä. Lisäksi esteet ovat kiinteitä. Esteiden suunnittelu on kuitenkin kehittynyt turvallisempaan suuntaan tässä vuosien aikana.

4 kommenttia:

  1. Olenpa nyt itsekäs kun ajattelen vain että koska uutta päivitystä? :( Jatkoa "Kenttäratsastukseen mukaan" -juttuun? Mullakin on nyt nuori jolla mahdollisuudet kenttään, ensi kesänä ois haaveena. :D En edes tiedä onko se mahdollista, hevosella nyt otettu ekat laukat, ekat 40cm hypyt ratsastajan kanssa ja käyty tunnin käyntilenkillä maastossa ekan kerran. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Treenipostauksia tulossa taas kun saan jonkun houkuteltua kuvaamaan. Hmm, täytyy miettiä mitä siihen voisi vielä kirjoittaa. Onko ideoita?
      Oi, kiva! Tälle kaudelle voisi tulla vähän kiire, mutta ensi kausi kuulostaa realistiselta :) Monipuolisesti treeniä, pieniä maastolenkkejä yksinkin sitten kun sujuu. Tsemppiä!

      Poista
    2. Jonkinlainen varustepostaus? Tai miten harjoitella juttuja joita on oikeastaan vain kenttäratsastuksessa, kuten veteen juokseminen, hautojen hyppääminen, ylösalas esteet, kestävyyden hankkiminen..

      Poista