sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Riksu ja keilapallo estetunnilla

Molemmat hepat oli perjantaina taas estetunnilla. Riksun vuoro oli ensin ja sitten Rölli. Lotta oli apuna hevosten vaihdossa sekä kuvailemassa, joten pitkästä aikaa myös kuvia maneesista.

Molemmilla tunneilla aloitettiin työskentelyt puomien yli, joita oli yksi joka kulmassa. Ravissa ylitettiin puomit, ja niiden välissä lyhyellä sivulla käynti-siirtymä sekä pitkien sivujen keskelle voltit. Tehtiin myös pari kertaa eka puomi ravissa, jonka jälkeen laukannosto. Riksu teki normilaukassa tasaista seitsemää laukkaa lyhyille sivuille puomien väliin, kun taas Röllillä normaalimpi oli kuusi laukkaa.


Puomityöskentelyn jälkeen hypeltiin keltainen okseri ja puna-valkoinen pysty, ennen kulmaa raviin ja ravissa linjalle. Linjalla oli pysty-okseri sarja kahden laukan välillä ja 21 metrin päässä pysty-pysty-sarja yhden laukan välillä. Seuraavaksi mentiin toinen pikkurata: punainen pysty, sininen okseri, yhden laukan sarja, jolta 25 metriä kaarella puna-valkoiselle pystylle. Pari paikkaa ajautui lähelle varsinkin oikeasta laukasta. Riksu jäi taas vähän mutkalle ja valui vasempaan reunaan.



Loppuun tultiin vielä erilaisia kaaria ja kääntämisiä. Tarkoitus oli ratsastaa välit tilanteen mukaan ja "silmällä". Riksu teki aika hyvin tehtäviä ja hyppäsi kivasti, vaikka välillä pidemmissä väleissä esteiden jälkeen olikin taas etupainoisempi. Hyvä fiilis jäi, vaikkei hypättykään mitään kovin isoja :)








Rölli alkutunnista tosi kiva :) Se teki hyvin puomitehtävät ja malttoi odottaa ohjeita. Volteilla olisi voinut taipua vähän paremmin, mutta treenataan sitä enempi koulutunneilla.

Sarjoilla Röllille tuli välillä kiire, kun se oli ihan menossa. Tällä tunnilla tuli taas vähän väliä puomeja matkaan. Alkutunnista jäin itse pitämään laukkaa liikaa ja otettiin muutama turha miniaskel ennen ponnistusta. Rölli tekee sitäkin laukkaa ihan hyvin, mutta se on tavallaan liian koottua Röllille tässä vaiheessa ja sillä ei riitä sitten siitä laukasta voimaa hypätä. Isommasta laukasta hyppy toimii paremmin, mutta ohjaus ei aina ihan niin hyvin.



Kun harjoiteltiin sininen okseri, 25 metrin kaari, puna-valkoinen pysty - tehtävää, niin tulikin ongelmia. Ekalla kerralla ohjaus oli hukassa ja Rölli livahti punaisesta pystystä ohi. Seuraavalla kerralla se vähän jännitti jo okserilla, otti siitä puomin, mutta jatkettiin matkaa kohti pystyä. Taas se oli epäileväinen, vähän meinasi livahtaa ohi, mutta pidin suunnan. Tehtiin ihme sivuloikkia ja jarruttelua. Rölli meinasi pysähtyä, kun ei päässytkään ohi, mutta pikku suokkipojan massa jatkoi liikettään. Olin tässä vaiheessa jo kaulalla kurkkimassa kohti maata, kun Rölli sitten päättikin loikata esteen yli läpi. Mielenkiintoisesta istunnasta huolimatta pysyin satulassa. Seuraavaksi tulin pelkän pystyn uudellen ja sen Rölli hyppäsi hyvin.




Jatkuvasta puomin tiputtelusta johtuen Röllille rakennettiin vähän apupuomeja pystyille. Ristikkomalli ohjaa hyppäämään keskeltä sekä (yleensä) saa hevosista varovaisempia ja terävämpiä hyppääjiä. Vaan mitä tekee Rölli, alias Herra Keilapallo? Jännittää estettä, mutta toteaa parhaimmaksi hypätä läpi keilaten jokaisen puomin maahan. Täyskaato! Pari toistoa tehtiin vielä jolloin tuli sitä toivottua terävyyttäkin vähäsen.


Pitkän sivun linjalla tuli myös puomeja, mutta apupuomit ei siellä oikein auttaneet. Hypättiin loppuun yhden laukan sarjaa pelkästään. Puomeja tuli puomien perään. Lopuksi laitettiin sarja takaisin normaalin näköiseksi (ilman apupuomeja) ja vihdoin päästiin se puhtaasti!

Anna vaan totesi, että ehkä vielä joskus Röllikin oppii hyppäämään. Oppihan Tumppikin ajan kuluessa vähemmän keilapalloksi, joten ehkä Röllilläkin on vielä toivoa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti