torstai 26. maaliskuuta 2015

Testissä kenttäsuojat!

Mihin tarvitaan keittiövaaka, mittanauha, pari erikokoista mittaa, ämpärillinen vettä ja kasa suojia? 
No tietenkin kenttäsuojien testiin!


Kenttäsuojia on markkinoilla monenlaisia. Halusin testata eri suojien ominaisuuksia, joten keräilin kavereilta mahdollisimman monipuolisesti suojia testiin. Kiitos vielä kaikille lainaajille! Laitoin esille ostovuoden, jotta näkyy kuinka suojat ovat kestäneet kulutusta vuosien varrella. Plussana vielä käyttäjähevosen rotu, jotta saa vähän osviittaa suojien koosta.

Mitä sitten testailtiin ja miten? Suojat on testattu vain sisätiloissa, joten niiden toimivuudesta maastoradalla ei ole tuloksia. Mittasin suojista aina pituuden suojan pisimmästä kohdasta. Tarrat testailin ihan vain laittamalla kiinni ja availemalla. Punnitsin suojat sekä kuivana että märkänä. Märkänä punnitus toteutettiin siten, että suojaa uitettiin vedessä, nostettiin ylös noin viideksi sekunniksi (aikaa ei kellotettu) ja laitettiin kulhoon vaa'an päälle. Samalla testattiin, kuinka paljonko suoja keräsi vettä mukaansa. Kippoon kertyneet vedet mitattiin punnitsemisen jälkeen. Suojan paino märkänä sisältää siis myös suojasta kippoon valuneen veden painon. Tein suojien valutuksista pienen videon, jos jotakuta kiinnostaa. Veden valumisessa ei tosin ollut sen kummempaa eroa suojien välillä :D

Tarkoitus oli tutustua myös suojien materiaaleihin, mutta kaikista ei löytynyt netistä "virallisia" materiaaleja lueteltuna, joten osa on ihan mun omia tulkintoja. Keräsin myös suojien hintoja esille. Nettikaupoista keskityin pääasiassa Suomen ja ulkomailta Iso-Britannian kauppoihin, sillä niistä on helpoin ja ehkä turvallisin tilata ilman mahdollisia tullimaksuja.  Jätin hinnat kuitenkin vielä punniksi, joten ihan suoraa vertailua eurojen ja puntien välillä ei voi tehdä.

Oikeiden kenttäsuojien lisäksi otin testiin muitakin suojia vertailuksi. Ne ovat postauksen loppupäässä. Tumppi on kisannut tuttaria normaaleilla pitkillä takasuojilla ja helppoakin on vielä menty suojina Eskadronin All Roundit.


Dalmar Eventer Boots

(testin suojat ostettu vuonna 2014. Käyttäjänä puoliveritamma)

Materiaali: hiilikuituvahvikkeet, ulkopuoli keinonahkaa, sisäpuoli kiinteää materiaalia, jossa tekstiilipinta. Ilmastointiaukkoja kaikissa suojissa on 4 kpl.

Kiinnitys: etusuojassa yksi yhtenäinen tarra, takasuojissa kaksi tarraa, "pullback" metallirenkaan kautta

Ostopaikka ja hinta: Suomessa Callisto Horses etusuojat 85€ ja takasuojat 90€ sekä Porin Riding Sport Ky etusuojat 89€ ja takasuojat 93€. Ulkomailla mm. Horse Health UK etusuojat 60£ ja takasuojat 65£, Ride-away UK etusuojat 65£ ja takasuojat 70£

TestituloksetLarge
- pituus pisimmästä kohdasta: etusuoja 26,5 cm, takasuoja 30 cm
- paino kuivana: etusuoja 220g, takasuoja 253g
- paino märkänä: etusuoja 328g (erotus 108g), takasuoja 412g (erotus 159g)
- vettä kipossa: etusuojasta noin 20 ml, takasuojasta 25 ml

Plussat ja miinukset:
+ tyylikkäät
+ ilmastointi
+ hiilikuituvahvikkeet sekä edessä että takana
+ todella pitävät tarrat
+ voi pestä pesukoneessa
+ kahta eri kokoa, medium ja large
- keinonahka vaatii enemmän huoltoa
- kalliimpi hinta

Takasuoja vasemmalla ja etusuoja oikealla

Style Cross Country Boots

(Testin suojat olleet käytössä vuodesta 2009 lähtien. Käyttäjinä pari puoliveristä kenttätykkiä)

Materiaali: Vahva nailonkangas. Muovivahvikkeet etusuojissa takana ja takasuojissa edessä.

Kiinnitys: Kolme tarraa sekä etu- että takasuojissa

Ostopaikka ja hinta: Suomessa Aron tila, 230€ setti kaikkiin jalkoihin. Ulkomailla Style Products International UK 59£ muovivahvikkeilla / pari, 64£ hiilikuituvahvikkeilla / pari

Testituloksetfull-koko
- pituus pisimmästä kohdasta: etusuoja 27,5 cm ja takasuoja 30,5 cm
- paino kuivana: etusuoja 186g, takasuoja 188g
- paino märkänä: etusuoja 335g (erotus 149g), takasuoja 331g (erotus 143g)
- vettä kipossa: kummastakin suojasta noin 0,5 dl

Plussat ja miinukset:
+ kolmea eri kokoa: pony, cob ja full
+ voi pestä pesukoneessa
+ hyvin muotoiltu
+ hyvät tarrat
+ 14 värivaihtoehtoa
+ eri versiot hiilikuituvahvikkeilla ja muovivahvikkeilla
+ kestävät
- väri haalistuu ajan myötä
- etu- ja takasuojia ei erota ulkonäöllisesti muusta kuin pituudesta
- hinta



N.E.W. / New Equine Wear X-country AiroFlow

(testin suojat ostettu vuonna 2011. Käyttäjinä täykkäri-Tumppi ja suokkipojat)

Materiaali: Ulkopuoli vahvaa nailonverkkoa, sisäpuoli vaahtomaista materiaalia raitoina. Etusuojissa metallivahvike takana, takasuojissa metallivahvike edessä, jonka päällä vielä keinonahkakaistale vahvistamassa materiaalia.

Kiinnitys: Etusuojissa kaksi tarraa, takasuojissa kolme.

Ostopaikka ja hinta: ei myydä Suomessa. Ulkomailla Amira Equi UK etusuojat 50£, takasuojat 55£, New Equine Wear UK etusuojat 74£ ja takasuojat 80£.

Testitulokset: M-koko
- pituus pisimmästä kohdasta: etusuoja 24,5 cm ja takasuoja 31,5 cm
- paino kuivana: etusuoja 140g ja takasuoja 213g
- paino märkänä: etusuoja 227g (erotus 87g) ja takasuoja 311g (erotus 98g)
- vettä kipossa: etusuojasta noin 15ml, takasuojasta noin 25ml

Plussat ja miinukset:
+ testin kevyimmät
+ todella pitävät tarrat
+ kestävät
+ kuivuu nopeasti
+ materiaali mahdollistaa hyvän ilmanvaihdon koko suojan alueella
+ voi pestä pesukoneessa
+ kolme eri kokoa: S, M ja L
- ei myydä Suomessa
- etusuojissa ei edessä vahviketta
- takasuojien nahkaosa vaatii enemmän hoitoa
- takasuoja mennyt nahkaosan alaosasta vähän runttuun



Premier Equine KK3 Eventing Boots

(testin suojat ostettu 2014. Käyttäjänä FWB)

Materiaali: Ulkopinta mikrokuitunahkaa, jonka alla Kevlar-kerros. Sisäpuoli EVA-muovia. Muovivahvikkeet edessä ja takana etusuojissa, takasuojissa kovike edessä.

Kiinnitys: etusuojissa kolme tarraa ja takasuojissa neljä tarraa

Ostopaikka ja hinta: Suomessa Seiskatalli (Varastontyhjennys!) etusuojat 52,70€, takasuojat 56,95€. Ulkomailla Premier Equine UK. Tämä malli poistuu uusien versioiden tieltä. Muiden mallien hinnat 47-67£ / pari.

TestituloksetM-koko
- pituus pisimmästä kohdasta: etusuoja 24,5 cm, takasuoja 35,5 cm
- paino kuivana: etusuoja 208g, takasuoja 237g
- paino märkänä: etusuoja 311g (erotus 103g), takasuoja 365g (erotus 128g)
- vettä kipossa: molemmista suojista noin 20 ml

Plussat ja miinukset:
+ hyvät tarrat
+ kiva pintamateriaali
- ei ilmastointia
- ei saa (kohta) enää Suomesta

Plussat ja miinukset merkille Premier Equine:
+ paljon eri malleja, parannetut mallit vuosittain
+ väreinä musta ja valkoinen, joistain malleista myös ruskea
+ kolme eri kokoa: S, M, L (joistain malleista myös XS)
+ kaikissa uusissa malleissa ilmastointi
- ei saa Suomesta



Etualalla etusuoja ja takasuoja takana 

Hööks Expert Equi-Guard

(testisuojat ostettu kesällä 2014. Käyttäjänä suokki)

Materiaali: ulkopinta nailonia, sisäpinta jumppamaton tuntuista EVA-muovia. Testin etusuojat vanhempaa mallia, joissa sisäpinta reikäistä neopreenin tapaista materiaalia. Sekä etu- että takasuojien etuosassa muovivahvikkeet. Takasuojissa vielä nailonmateriaalista läppä suojan etuosassa.

Kiinnitys: etusuojissa kolme vierekkäistä tarraa, takasuojissa tarroja neljä

Ostopaikka ja hinta: Suomessa Hööks, suojat eteen tai taakse 35€ / pari. Vastaavan tapaiset ulkomailla Equestrian.com UK etusuojat 23£ ja takasuojat 25£

Testitulokset: M-koko
- pituus pisimmästä kohdasta: etusuoja 24 cm, takasuoja 31,5 cm
- paino kuivana: etusuojat 178g, takasuojat 208g
- paino märkänä: etusuojat 288g (erotus 110g), takasuojat 349g (erotus 141g)
- vettä kipossa: etusuojasta 0,4 dl, takasuojasta noin 0,5dl

Plussat ja miinukset:
+ edulliset
+ kevyet
+ kolme eri kokoa: S, M ja L
+ kahta eri väriä, punainen ja musta
+ voi pestä pesukoneessa
- tarrat hiukan ärsyttävät laittaa vieri viereen, varsinkin jos eka menee vinoon
- ei ilmastointia
- ei niin hyvin muotoiltu


Muita kenttäsuojia (ei testissä)


Muita suojia testissä

takasuoja vasemmalla ja etusuoja oikealla

Eskadron All Round

(testin suojat ostettu vuonna 2006. Käyttäjänä suokkeja ja täykkäri)

Materiaali: ulkopinta jotain vahvaa tekstiiliä (uusimmissa synteettistä nahkaa), sisäpinta neopreeniä. Suojissa on koko normaalin jännesuojan alueella muovivahvike antamassa muotoa ja tukea suojalle. Suojien etuosassa pehmuste, tuntuu vähän vaahtomuovilta.

Kiinnitys: molemmissa suojissa kolme tarraa

Ostopaikka ja hinta: Suomessa esimerkiksi Reunos etusuojat 89€ ja takasuojat 99€, Keravan Horse & Rider etusuojat 89€ ja takasuojat 95€

Testitulokset: full-koko
- pituus pisimmästä kohdasta: etusuoja 25,5 cm, takasuoja 29,5 cm
- paino kuivana: etusuoja 301g, takasuoja 384g
- paino märkänä: etusuoja 390g (erotus 89g), takasuoja 493g (erotus 109g)
- vettä kipossa: etusuojasta noin 10 ml, takasuojasta 15 ml

Plussat ja miinukset:
+ näppärät laittaa jalkaan
+ kolme värivaihtoehtoa: musta, valkoinen, ruskea
+ suojaa jalan ympäri
- saumat ja alareunan kantti rikkoutunut käytössä
- hivuttaminen kuluttanut pinnan rikki takasuojista
- väri haalistunut (ennen tumman harmaa, lähes musta)
- vain full-koko
- kenttäsuojia painavammat
- hiostava materiaali
- ei ilmastointia
- tarrat ei enää niin pitävät > täytyy teipata
- hinta

Neopreenisuojat

(Ei havaintoa ostovuodesta tai merkistä. Olleet useamman vuoden kaapin perällä.)

Materiaali: neopreeniä

Kiinnitys: kolme vaakasuoraa tarraa sekä yksi vuohisen kiertävä tarra. Sopii sekä etu- että takajalkaan.

Ostopaikka ja hinta: erilaisia neopreenisuojia on myynnissä lähes joka heppakaupassa. Suomessa esimerkiksi Horze 21€, Hevari 25€, Suomen Ratsutarvike 39€

Testituloksetfull-koko
- pituus pisimmästä kohdasta: 26,5 cm
- paino kuivana: 236g
- paino märkänä: 397g (erotus 161g)
- vettä kipossa: noin 0,6 dl

Plussat ja miinukset:
+ yllättävän pitävät tarrat
+ edulliset
+ löytyy monenlaisia ja monenvärisiä
- ei niin hyvin muotoiltu
- hiostava materiaali
- kerää vettä
- kuivuu hitaasti
- pintaan tarttuu helposti likaa ja roskaa


Harry's Horse jännesuojat

(testin suojat ostettu vuonna 2008 tai 2009. Käyttäjänä täykkäri)

Materiaali: Ulkopinta kovaa muovia, sisäpinta neopreeniä

Kiinnitys: kaksi vaakatason tarraa ja yksi pystysuora tarra päälle

Ostopaikka ja hinta: näitä ei kai enää myydä missään. Lähin vastaava ehkä Eskadronin Cross Country suojat, joista erikseen mallit eteen ja taakse 65-80 € / pari

Testituloksetfull-koko
- pituus pisimmästä kohdasta: 23,5 cm
- paino kuivana: 295g
- paino märkänä: 375g (erotus 80g)
- vettä kipossa: noin 20 ml

Plussat ja miinukset:
+ hyvä suoja jänteille
+ ei kerännyt paljon vettä
- etuosassa vain pehmuste
- pehmusteen ompeleet kuluneet poikki
- ei ilmastointia

Pitkät hivutussuojat takajalkoihin

(testin suojat ostettu vuonna 2008 tai 2009. Käyttäjänä täykkäri)

Materiaali: Sisäpinta neopreenia, suojaosuus kovempaa muovia

Kiinnitys: kaksi vaakatason tarraa ja yksi isompi tarra päälle

Ostopaikka ja hinta: Vastaavia Suomessa esimerkiksi Kaviolassa 33€, Hööksissä 24€ ja Imatran ratsutarvikkeessa 22€

Testituloksetfull-koko
- pituus pisimmästä kohdasta: 25 cm
- paino kuivana: 182g
- paino märkänä: 268g (erotus 86g)
- vettä kipossa: noin 15 ml

Plussat ja miinukset:
+ edulliset
+ kevyet
- ei suojaa kuin hivuttamiselta
- ei ilmastointia
- ei niin hyvin muotoiltu

Kommentteja ja käyttökokemuksia otetaan ilolla vastaan!

14 kommenttia:

  1. Jees, tosi hyödyllinen postaus :) Oliko noista mikä merkki nyt number 1?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Mulla on siis omana noi Newin suojat joista tykkään kyllä tosi paljon! Jos olisin rikas, niin ostaisin Dalmarit :)

      Poista
  2. Tää oli tosi kiva ja hyödyllinen postaus!! Tälläsiä samantapasia olis kiva lukee lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelmissa olis tehdä myös buutseista vastaava testi :)

      Poista
  3. Pakko kommentoida että kyllä noita N.E.W.:n AiroFlow suojia saa Suomesta, kun oon semmotteet hankkinu. Taisi olla Ratsukellari, Tampereella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, hyvä kun kerroit! Ei löytynyt Googlaimella, kun ei ole nettikauppaa. Omanikin olen ostanut silloin aikoinaan Suomen Ratsutarvikkeesta. Suojia näkyi myös olevan Kivihevosessa ja Aron tilalla "listoilla", mutta ei saanut tilattua.

      Poista
  4. Just hyvä postaus! Mä oon kauheesti tykästyny noihin mun KK3:siin ja aattelinki just tilaa pelsikselle samanlaiset mut isommat sattuneesta syystä.. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mailikselle ämmät ja Pelsikselle jättiläisten kokoa :D

      Poista
  5. Premier Equinen tuotteita saa myös Suomesta ainakin EqueSport nimisestä verkkokaupasta :)

    VastaaPoista
  6. Mä oon lukenut Dalmarin suojista, että hiilikuitu hajoaa helposti iskusta ja on TODELLA terävä, jonkun hevonen joutunut työttömäksi kun saanut niistä haavan... :(

    VastaaPoista
  7. Vähän myöhään komenttia laitan, mutta mitkä suojat olisivat hyvät jos meinaa aloittaa kenttäratsastuksen(ainakin kokeilla ja kotona mennä) kuitenkin haluaisin oman hevosen jalkoja suojella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hööksin suojilla pääsee jo hyvin alkuun :) Niitä näkee kansallisella tasolla helpossakin, kehtaa siis lähteä ihan kisoihinkin niiden kanssa. Edullinen hinta ja helppo saatavuus on plussaa!

      Poista