sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Vihdoin kvaalit koossa!

Tänään käytiin taas kvaalien metsästysreissulla 1-tason kisoissa Röllin kanssa. Kisat järjestettiin Raisiossa Alvan tallilla. Röllin kanssa osallistuttiin kahteen luokkaan, 70 ja 80 cm.

Aamusta asti ripotteli vettä, ja tietysti sade jatkui myös kisoissa. Eka luokka ratsastettiinkin sitten vesisateessa, mutta onneksi sade hiipui ja loppui kokonaan luokan loppupuolella. Kamera pysytteli sateelta suojassa autossa 70 cm luokan ajan, joten rataakaan ei ole videolla.


70 cm verkka meni ihan hyvin. Jokunen säpsy tuli kun muut laukkailivat ohitse, mutta muuten Rölli oli aika hyvin kontrollissa. Verkkahypytkin menivät kivasti.

Radalla Rölli eteni sujuvasti, mutta tuli helposti myös pidätteestä takaisin. Vitospystyä ennen otin vähän liikaa lyhyeksi, jolloin aktiivisuus hiipui. Paikka vitoselle oli ihan hyvä, mutta puomi taisi tulla mukaan takajaloilla. Loppurata päästiin puhtaasti :) Masentavasta kelistä huolimatta Rölli toimi ihan jees ja olin tyytyväinen rataa vaikka se ei ruusukkeeseen oikeuttanutkaan.

Ekan radan jälkeen heitettiin Röllille loimet päälle. Laitettiin kuivattavan fleecen lisäksi Bucasin ratsastussadeloimi päälle. Rölli vähän pelästyi ekoilla askelilla Bucasin kahisevaa ääntä, mutta rentoutui kuitenkin nopeasti. Istuskelin satulassa koko odotteluajan ennen kuin päästiin 80 cm verkkaan. Hetken kävelyn jälkeen harjoiteltiin Röllin kanssa tärkeää taitoa, nimittäin paikallaan seisomista. Alkuun se oli ylivoimaisen vaikeaa, varsinkin jos muita hevosia oli lähistöllä. Väljemmillä vesillä pystyttiin seisomaan paikallaan :) Rölli tylsistyi odottelusta ja välillä rupesi kuopimaankin, mutta en halunnut kävellä koko aikaa sillä silloin Röllistä tulee liian löysä.


Kasikympissä oli sama rata kuin seiskakympissä, joten en jaksanut mennä kävelemään rataa. Ainoastaan seiskaesteestä oli tehty kaksoissarja. En tiennyt välin metrimäärää, mutta muiden radoista päättelin sen olevan lyhyt, ja niin se olikin.

Verkassa ravailin alkuun paljon, jotta Rölli lämpenisi uudelleen taas seisoskelun jälkeen. Laukkaa sai alkuun polkaista enempi pyörimään, mutta sekin lähti siitä sujumaan hyvin. Hiukan väsymystä oli havaittavissa, kun Rölli alkoi enemmän nyppimään ja roikkumaan ohjalla. Verkkahypyissä sai taas pitää vastaan ponnistukseen asti, jotta kontrolli säilyi ja hypyt pysyivät pyöreinä.



Myös 80 cm rata meni ihan kivasti. Ratsastin Rölliä ehkä vähän turhaan liian hitaaksi, mutta ainakaan se ei juossut päättömästi. Ykkösen jälkeen se tosin lähti ihme kylkimyyryä, mutta sain ravin kautta hallinnan taas kuntoon. Kolmoselta neloselle kaari ei ollut ihan yhtä pullea kuin oli suunnitelmissa, ja nypin vielä laukkaa liikaa pois. Siitä tuli omasta mokasta okserin takapuomi alas. Sarjan Rölli teki hyvin vaikka se oli lyhyt väli ja vielä alamäkeen. Jokunen isompi pidäte vielä ennen viimeistä estettä, se puhtaasti yli ja maaliin. Rölli sai paljon taputuksia, sillä saatiin vihdoin keilaratojen jälkeen kerättyä toinen kvaali! Eka kvaali saatiin siis Somerolla 80cm 4vp silloin ja nyt siis samanmoinen saalis. Harrasteluokka kutsuu!

Mitä todennäköisemmin myös Rölli lähtee heti ekoihin kenttäkisoihin Ypäjälle 2.5. Mennään tiistaina Ypikselle treenaamaan maastareita Annan valmennukseen, joten saa nähdä kuinka sujuu. Toivottavasti ei ainakaan sataisi vettä tai räntää vaakatasossa ;)

6 kommenttia:

  1. Hienot radat oli! Vitsi mua ärsyttää niin paljon kun mun tosta seuratakista hajos vetskari :D Ja piru vie mä haluun edustaa! Ehkä täytyis viedä se johonki korjattavaks..

    Tuleeks Riksu Ypäjälle sillon 2.5?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on noi hihatarrat rikki, mut en anna sen estää :D vetskari voi jo hiukan häiritäki!

      Juu tulee :) Tuttariin ainakin näillä näkymin.

      Poista
  2. Pystyisikkö linkkaamaan mulle kutsun niihin kenttä kisoihin?:) Ehkä musta kenttäratdastaja kehittyy JOSKUS..:D

    Kivat radat mun mielestä oli! Harmi toi sade:( mutta tsemppiä seuraaviin kisoihin:)!

    VastaaPoista
  3. Teillä oli taas todella nätit ja siistit radat!
    Tykkään kovasti sun hevosystävällisestä ja siististä ratsastus tyylistä :)
    Toivottavasti kenttäkisat ja treenit menee hyvin! :)

    VastaaPoista