torstai 17. syyskuuta 2015

Kimallekaviot koulukisoissa

Käytiin Riiviön kanssa eilen 1-tason koulukisoissa kisailemassa helppo C. Panostettiin ulkonäköön kimallusten kera!

Saatiin nimittäin Just Dressagelta SBS:n kavion hoitoaine (Topcoat Hoof Conditioner) ja sen kaveriksi glitteriä (Hoof Glitter), jotka otettiin nyt testiin häikäisevään koulusuoritukseen tähdäten.
Hoitoaine on Riksulla pidempiaikaisessa kokeilussa, ja siitä onkin tulossa juttua myöhemmin.

Kavioiden pesun ja kuivauksen jälkeen levitin ensin Topcoatin ja päälle sirottelin glitterit. Tuli aika makeen näköiset kaviot!


Kisat järjestettiin Merjan tallilla Koskella. Meidän luokka oli ensimmäisenä ohjelmassa kello viideltä ja starttivuoro oli jo toisena. Oltiin hyvissä ajoin perillä ja meninkin heti varustamisen jälkeen verkkailemaan kentälle. Keli oli koko päivän ollut sumuinen ja harmaa, mutta ei sentään satanut vettä. Kentän hiekka oli kuitenkin sen verran kosteaa, että nappasi varsin hyvin kavioihin kiinni. Harmi, sillä kimallukset jäi piiloon :(



Kentällä alkuun Riiviö katseli maisemia ja ihmetteli uutta paikkaa. Töihin ruvetessa se keskittyi paremmin, mutta olisi saanut olla rennompi. Meno oli vähän kiireistä ja askel lyhyttä. Yritin löytää sopivan aktiivista tahtia ja jumpata molemmat kyljet taipuisiksi. Riiviö oli välillä pohkeen takana eikä näin ollen vastannut jalkaan. Paikoitellen meno valui etupainoiseksi. Taivutukset ja kiemurat sen sijaan onnistui ihan kivasti.

Laukka pyöri hyvin Riiviön laukaksi. Vasempaan kierrokseen sai olla vahvempi ulkoapujen kanssa kurveissa. Ärsyttävästi Riiviö rikkoi kaksi kertaa vasemmassa laukassa lävistäjän. Kotona ei ole vastaavaa tapahtunut mun kanssa. Tarkkuutta siis radalle!






Valmistautumisvuorolla siirryttiin maneesin viereen odottelemaan omaa vuoroa. Siinä pihalla Riiviö hengaili ihan kiltisti ja rennosti omaa vuoroaan odotellen. Heti maneesiin sisään kulkiessa meno kuitenkin muuttui kiemurtelevaksi ja liikettä sai oikein pyytää ulos ratsusta.

Radalla Riiviö oli edelleen jännittynyt, mikä heijastui siihen, etteivät kaikki jalat pysyneet tahdissa. Muutenkin Riiviöllä tuntui olevan joku ihme paniikki päällä, eikä se uskaltanut ravata kunnolla tai tukeutua kuolaimeen. Se oli kiireinen, mutta ei edennyt. Kun yritin ratsastaa isompaa ravia parempaan tahtiin, niin ei onnistunut sekään. Häntä huiski vaan vastaukseksi, totteleminen oli epämieluisaa.


Luokkana meillä oli siis helppo C:1. Tulokseksi saatiin 58,75%, joka oikeutti 13 ratsukon luokassa jaetulle 7. sijalle.

Rata alkoi ihan kivasti parilla seiskalla, mutta sitten loppupaperi olikin arvosanoja 5-6. Kommentteina mainittiin tahtiongelmista, epätasaisesta tuntumasta ja ylimääräisestä poikittamisesta. Alakerran pisteet ja kommentit toistivat samaa, teiden ratsastus oli sentään siistiä.

Rata ei ollut kovin onnistunut, vaikka kaikki tehtävät saatiinkin suoritettua. Nämä oli Riiviölle kuitenkin ekat kisat pitkästä aikaa, joten jännitystä oli arvatenkin ilmassa. Lisävaikeutta toi kentältä siirtyminen maneesin hämäryyteen, useille kokeneillekin hevosille siitä tulee helposti jännitystä.

Katselin Kipasta, että täällä meidän suunnalla on aika kivasti vielä tälle vuodelle luvassa seurakisoja, jos vaikka eksyisi kouluradalle uudelleen! Ensi viikon lauantaina ollaankin suuntaamassa sitten 1-tason estekisoihin :)

2 kommenttia:

  1. Tää Riiviö on jotenkin tosi symppis. Ja laukkanäyttää aika kivalta, voimaa vaan puuttuu paljon, mutta sen suunta on kivasti etuosalla ylös päin,jahka vaan jaksaisi kantaakin ja ponnistaa takaata hyvää laukkaa. Kivan oloinen heppa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riiviö onkin kiva ja hyvin yritteliäs heppa! Juu, voimaa tarvitaan vielä paljon lisää. Yritetään tehdä monipuolisesti hommia, niin kai se siitä vähitellen kehittyy :)

      Poista