sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Vuoden viimeiset koulukisat

Kisakausi saatiin eilen päätökseen siellä missä aloitettiinkin, nimittäin ChevaLux tallilla Koskella 1-tason koulukisoissa. (Helmikuun kisapostaus)

Kisapäivän starttasi Riksu oppilaan ratsastamana helppo C:1 -luokassa. Riksulla oli aika paljon energiaa verkassa, eikä meno hyytynyt radallakaan. Ratsukko suoritti radan ihan mukavasti ilman suurempia rikkeitä. Tuloksena 60,5 % ja luokassa neljäs sija.


Riksu ja Rölli osallistuivat siis toiseen luokkaan, jossa ratana oli K.N. Special. Riksu oli ekassa verkkaryhmässä ja Rölli toisessa, kun lähtijöitäkin oli vain 9. Kaiken järjen mukaan mun vuorot olisi pitänyt olla luokassa ensimmäisenä ja viimeisenä, kun olin kuitenkin ainut, joka osallistui luokkaan kahdella hevosella. Vaan ei ollutkaan! Riksun vuoro oli ekan verkkaryhmän toiseksi viimeisenä, joten mulla oli periaatteessa yhden ratsukon verran aikaa vaihtaa hevosta, jotta ehtisin ajoissa Röllin verkkaan. Laitoin järjestäjille viestiä perjantaina, että olisiko mahdollista vaihtaa mua edes yhden ratsukon verran aiemmaksi, mutta ei onnistunut, kun lähtölistat oli jo julkaistu...


Oppilas starttasi omassa luokassaan toiseksi viimeisenä, joten vaihdettiin kuskia melko pian radan jälkeen ja lähdin vuorostani Riksun kanssa verryttelyyn. Riksulla oli edelleen reippaasti virtaa, myös laukka oli aika herkässä. Sain tehtyä ihan hyvän verkan, paljon siirtymisiä ja taivuttelua, vähän laukan kokoamista ja pari keskiravia uralla. Riksu ei ollut mikään maailman tasaisin ratsastaa, muttei ihan mahdotonkaan.

Parin ratsukon ajan odoteltiin vuoroamme ulkona, sitten valmistautuvana ratsukkona maneesissa, minkä jälkeen pääsimme radalle. Odotellessa lähtömerkkiä tein vielä muutamat ravi-käynti-siirtymiset ja pari volttia molempiin suuntiin. Verkassa en mahtunut tekemään kokonaista lävistäjää keskiravissa, joten päätin tehdä ennen rataa vielä yhden. Keskiravi lähtikin varsin mallikkaasti heti linjan alusta, mutta sitten Riksu vähän riehaantui ja rikkoi laukalle pukin kautta. Hups! Vähän kontrollia takaisin ja vihellyksen jälkeen radalle.



Rata alkoi ihan kivasti, vaikka alkutervehdyksessä Riksu alkoikin ihmettelemään maailman menoa. Keskilaukka meni nyt radallakin rikki, vaikka yritin ratsastaa hieman maltillisemmin ja tasaisella tuella. Toisen lävistäjän käyntisiirtymiseen Riksu ei olisi halunnut oikein hidastaa, kaula vain lyheni ja meno oli jännittynyttä. Myöskään siirtyminen käyntiin H-kirjaimessa ei olisi Riksulle maistunut, muutamia ravin hiippailuaskelia tuli ennen kunnon käyntiä. Käynti ei ole Riksun vahvuus, nytkin se oli taas kovin lyhyttä ja aika jännittynyttä. Laukkaosuus meni ihan hyvin :) Tosin laukasta käyntiin ei onnistunut ilman raviaskelia. Pari pistettä annettiin tasoistusta muille vielä lopussa, kun tein epähuomiossa lopputervehdyksen vasta viimeiseen kirjaimeen, enkä keskelle kuten olisi pitänyt. Tuomari siitä huomauttikin radan jälkeen, ja spontaani vastaukseni oli "Oho". Fail!

"Todella laadukkaan oloinen hevonen. Energiaa on :) Käynti hieman lyhyttä. Jännittyy niskasta. Tsemppiä tulevaisuuteen!"

Tulokseksi saatiin 61,60 %, jolla mentiin luokassa johtoon ensimmäisen verkkaryhmän jälkeen.

Pahoittelut pätkivistä videoista! Kamera ei tykänny viileästä kelistä, vaan lopetti taas videoinnin vähän väliä omia aikojaan.


Riksun radan jälkeen mun olisi pitänyt jäädä vielä ryhmän viimeiselle ratsukolle kaveriksi maneesiin, mutta sen verran kiire oli, että vaihdettiin oppilas satulaan. Siitä kiireen vilkkaa laittamaan Rölli kuntoon ja suoraan trailerilta verkkaan. Kuten arvata saattaa, ei herra herkkis ollut kovin rennossa mielentilassa. Oltaisiin kaivattu enemmän aikaa niin kuntoonlaittoon kuin kisapaikan tunnelman haisteluun ennen verryttelyyn saapumista. Eikä se hetken kävelykään olisi ollut pahitteeksi.

Verkassa Rölli oli kovin hermostuneen ja jännittyneen oloinen. Se tarjosi koko ajan ravia, vaikka tarkoitus oli ensin käynnissä vähän työskennellä. Pidätteet ei menneet oikein läpi, kaula vaan lyheni lyhenemistään. Ravissa sama meno jatkui. Työskentelin pääty-ympyröillä etsien rentoutta, jota tosin ei pahemmin löytynyt. Laukassa Rölli oli yllättävän kiva! Siinä löytyi sopivan rauhallinen tahti, vaikka edelleen hevonen olisi voinut olla rennompi ja pidemmällä kaulalla. Laukan jälkeen takaisin raviin, mutta edelleenkään ei voltteja voinut edes harkita tekevänsä. Vähintään 10 extraminuuttia verkkaan olisi ollut paikallaan.

Ulkona pyörittiin vaan maneesin edustalla pienellä ympyrällä. Kenttä oli veden vallassa, joten en sinnekään viitsinyt lähteä uiskentelemaan. Maneesissa odottelualue oli sen verran pikkuinen, ettei siinä oikein mahtunut kävelemään. Rölli ei jaksanut seistä paikallaan, vaan koko ajan piti jotain puuhastella: kääntyillä, peruttaa tai kuopia. Se vähäkin rentous katosi kuin tuhka tuuleen ja tilalle tuli hermostuneisuutta ja jännitystä. Hyvät edellytykset siis kouluradalle!



Ennen rataa tein ne tekemättä jääneet voltit ja useita siirtymisiä. Parin kevennetyn kierroksen jälkeen pystyin istumaan jo alas harjoistusraviin. Rölli oli edelleen kovin jännittynyt, muttei kuitenkaan poistunut alta.

Alkutervehdyksessä Rölli näyttää videolla ihan lohikäärmeeltä, kun ne puhisi ja olisi jo halunnut lähteä liikkeelle. Keskiravin lävistäjälle käänsin varmaan turhan paljon ulkojalalla, sillä Rölli rikkoi samantien laukalle. Puolesta välistä loppuun päästiin ihan hyvää ravia, mutta alun laukka tiputti pisteet arvosanaan 4,5. Röllin bravuurista siis surkea suoritus, mutta yllättäen voltit molempiin suuntiin meni ihan hyvin, kun taas niissä on ollut ongelmia. Laukassa menoa oli enemmän kuin verkassa ja jouduinkin pitämään vastaan. Jäin vähän liikaa kädellä kiinni, jolloin laukasta tuli hieman kulmikasta. Laukasta käyntiin onnistui ilman raviaskeleita, mutta hiukan töksähtäen. Siirtymistä edeltävä lävistäjä oli turhaa mutkittelua. Röllin kanssa sentään lopputervehdys osui oikeaan pisteeseen.

K.N. Specialissa arvostelukohtia on 17 (+alakerta). Röllillä luki näistä kahdeksassa kohdassa jännittynyt, kolmessa kohdassa kiireinen ja rennompaa menoa toivottiin vielä erikseen kahdessa kohdassa.

"Hevonen kantaa itsensä melko hyvin. Vielä rennommaksi. Harmittava rikko keskiravissa. Tsemppiä jatkoon!"

Tuloksena 58,5 %, aika samoihin lukemiin olisin itsekin suorituksen arvioinut.

Riksun ohi kiilasi yksi ratsukko, joten sijoituttiin luokassa toiselle sijalle :) Röllin tulos oikeutti tuloslistalla sijaan 5/9.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti