maanantai 23. toukokuuta 2016

Kaikki debytoi!

Playsson.netin Fair Play Cup ja luokkadebyytit kaikilla hevosilla!

Fair Play Cupin 3. osakilpailu käytiin meidän kotitallilla lauantaina. Ja koska tosiaan oltiin kotosalla, pääsivät mun kaikki hepat kisailemaan. Ratsastin itse Riiviöllä sekä Röllillä ja Riksu pääsi oppilaan ratsuksi.

Äänentoiston takia kouluradat ratsastettiin maneesissa ja verkka oli kentällä. Ekana mulla oli vuorossa Riiviön kanssa helppo B debyytti, jossa ratana oli K.N. Special. Riiviö tuntui verkassa varsin kivalta ja kuuliaiselta vaikka ei ihan koko aikaa pysynytkään tasaisessa peräänannossa. Laukkaa en tehnyt paljoa pihalla, kun se toimi ihan ok.

Riksun ja oppilaan vuoro oli luokan ekana, minkä jälkeen me pääsimme Riiviön kanssa esittämään taitomme tuomarille. Sain kaveriltani Annalta onneksi yhden satulan lainaan, jotta Riksun ja Riiviön startit onnistuivat sujuvasti samassa luokassa. Muutenhan herrat käyttävät samaa Batesin penkkiä.


Radalla Riiviö oli paikoin vähän epätasainen edestä, mutta välillä oikein hyvän tuntuinen. Ravissa Riiviö pompottaa askeliaan niin, ettei siellä pysty istumaan kovin hyvin. Niimpä jään helposti vain puristamaan polvella, jolloin kantäpäät nousee ja pohje irtoaa kyljestä. Käynnissä Riiviö oli vähän kiireinen, samaten laukassa. Varsinkin diagonaalit on vaikeita, sillä Riiviö mielellään vaihtaisi laukkaa. Vasemman laukan nostossa valmistelu jäi ajatuksen asteelle, eikä Riiviö nostanut heti. Näyttävä ajolähtö laukkaan, kun lähdin työntämään ylävartalolla.

Muuten Riiviö oli ihan jees. Jopa laukasta käyntiin onnistui suht kevyesti, vaikkakin vähän töksähtäen. Näin kotioloissa Riiviö pysyi paremmin rentona kuin viimeksi vieraassa paikassa :)

Tuomarin kommentit: "Hevosella olemassa hyvät askellajit, varsinkin ravi on kivaa. Tänään hieman kiireinen kaikessa. Pyri ratsastamaan hevonen parempaan tasapainoon. Lisää kantovoimaa, niin hyvä tulee :)"

Tuloksena 61,6 %, joka oikeutti kolmanteen sijaan. Harmiksi jäätiin taas juuri ekaksi ei-sijoittuneeksi, kun kahdeksan ratsukon ryhmässä palkittiin vain kaksi.


Riksulla ei ollut yksilönä mitään debyyttiä, sillä tuttu ja turvallinen KN Special on tahkottu kisoissa moneen kertaan. Ratsukkona oppilaan kanssa takana on vain kaksi helppo C -luokkaa ja nyt debyytti helppo B:ssä. Riksulla oli radalla juoksenteluvaihde päällä ja kuskilta pääsi ratakin unohtumaan kertaalleen. Kuitenkin lopputuloksena 57,8 % eli ihan kivat prosentit ekaksi kerraksi.

Riksu olisi voinut hyvinkin kisailla myös a-merkin, mutta koska se on kisannut viime viikkoina niin paljon, niin päätin tämän yhden luokan riittävän.


Ehdittiin hyvin laittamaan Riksu ja Riiviö pois ennen Röllin vuoroa. Rölliä odotti helppo A:n debyytti. Ohjelmana oli A-merkin kouluohjelma.

Ulkona verkassa Rölli oli alkuun ihan karmea. Tuntui kuin olisi betoniporsaalla ratsastanut. Varsinkin oikea kylki oli ihan kova ja ohjakin oli kuin seinässä kiinni. Käännöksissä Rölli heitti takapään taas ulos eikä taipumisesta ollut tietoakaan. Lisäksi Rölli juoksenteli vaan jännittyneenä ja vältteli tuntumaa aukomalla suuta. Laukassa ei ollut minkään sortin rytmiä tai työntöä, vaan se oli lähinnä epämääräistä kipitystä selättömästi. Tein paljon väistöjä, jotta Rölli ottaisi pohkeen läpi. Otin raipankin käyttöön, mutta siitäpä Rölli jännittyi ensin entisestään.

Meitä oli helppo A:ssa vain neljä ratsukkoa ja muut lähtivät jo ajoissa maneesiin valmistautumaan. Me jäimme Röllin kanssa tilavammille vesille kentälle. Hermo meinasi monta kertaa, kun työskentelystä huolimatta meininki ei muuttunut miksikään. Ajattelin siinä jo, että ei saada edes hyväksyttyä suoritusta tällä menolla.

Helppo A alkoi vähän myöhässä, mutta se sopi meille paremmin kuin hyvin. Useiden välikäyntien aikana saatiin kumpikin Röllin kanssa hengähtää ja laskea kierroksia. Maneesissa valmistauduttiin kahden ratsukon ajan. Tein lyhyitä pätkiä väistöjä sekä käynnissä että ravissa suoralla hevosella. Käynnissä väistätin takapäätä myös ympyrällä ulospäin. Pari vastalaukan nostoa käynnistä vielä ennen omaa vuoroa. Hieman rentouttakin alkoi löytymään, vaikka pyöreys ja aktiivisuus oli vielä vain haaveena.

Radalla Rölli ei ollutkaan hullumpi. Se kääntyi volteille ja ravin tahtikin säilyi suht samana läpi tehtävien. Eihän se koko aikaa pysynyt tasaisena edestä, mutta ihan kivasti kuitenkin. Laukat oli vähän jännittyneitä edelleen, vaikka jo parempia kuin verkassa. Käynnissä Rölli oli hyvin kiireinen ja kulki lyhyillä askelilla.

Pari kertaa suorituksen aikana unohdin mihin oltiin matkalla, mutta raviosuudella tehtävät muistuivat onneksi nopeasti mieleen. Toisen keskiravin jälkeen ensimmäinen varsinainen unohdus tapahtui. Valmistelin ravista jo laukannostoa kunnes havahduin siihen, että vastalaukkahan nostetaan käynnistä. Paniikki! Käyntisiirtymän piti olla lyhyen sivun keskellä C:ssä, mutta mulla se oli juuri ja juuri ennen H-kirjainta. Tuomari ei viheltänyt, joten jatkettiin matkaa. Pari käyntiaskeleen perään nostettiinkin jo laukka. Nopeasta ja valmistelemattomasta siirtymisestä johtuen laukka jäi jännittyneeksi. Pysähdys ja peruutus I:ssä onnistui ihan kivasti, toisin kuin alku- ja lopputervehdys, joissa Rölli ei olisi malttanut seistä.

"Reipas suoritus :) Ajoittain malttamaton hevonen. Rentoutta ja rutiinia lisää", kommentoi tuomari.

Tuloksena 65,1 %, iloinen yllätys. Ihan kelpo rata ekaksi helppo A:n radaksi ja huippurata verkkaan nähden. Päivän kruunasi se, että meidän tulos riitti luokan voittoon!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti