perjantai 6. toukokuuta 2016

Kisareportaasi: Ypäjän kenttäkisat 1.5.

Odotettu kenttäkausi startattiin viime sunnuntaina, vappupäivänä Ypäjällä. Mukaan lähtivät Riksu ja Rölli. Molemmat hepat aloittivat kauden maltillisesti pienemmillä luokilla: Riksu tuttarista ja Rölli harrasteesta.

Aamu vierähti sykeröiden kanssa tapellessa, mutta matkaan päästiin sentään melkein aikataulun mukaisesti. Kisapäivä alkoi Röllin kouluosuudella. Verkassa olin noin ysin aikaan, ja niin oli moni muukin. Kaikki kolme luokkaa oli käynnissä ja kaikkien verkka oli Keskikentällä. Oli ruuhkaa! Rölli hermostui ja jännittyi tosi paljon muista hevosista eikä aluksi voinut keskittyä työntekoon yhtään. Ravissa se rullasi kuolaimen alle jännittyneellä niskalla selkä alhaalla ja laukassa viiletti pää pystyssä.


Koulurata oli Juhlakentällä ja sinne päästiinkin valmistautumaan pari ratsukkoa ennen omaa suoritusta. Väljemmillä vesillä Rölli uskalsi jo vähän hengittää vapautuneemmin, vaikka ei se vieläkään ollut kovin rento. Laukannostot on tällä hetkellä jostain syystä meidän suuri heikkous, ja se korostuu entisestään kun hevonen ei ole täysin avuilla.

Radan puolella Rölli pelästyi tuomarin paperia ja kaikki se vähäkin juuri saavutettu rentous katosi. Harrasteluokan kouluohjelmaa oli helpotettu tälle vuodelle helpotettu entisestään, nyt ei edes alun keskihalkaisijaa tarvinnut tehdä kokonaan kohti tuomareita. Mun mielestä vähän turha muutos, vaikka Röllin kanssa tällä kertaa ihan hyvä juttu. Koska meno oli niin jännittynyttä, niin kevensin taas kaikki raviosuudet. Laukka ei pöyrinyt kunnolla kumpaankaan suuntaan ja käyntikin jäi lyhyeksi ja jännittyneeksi.

"Laukannostoihin lisää energiaa, käyntiin rentoutta. Muuten melko huolellinen ratsastus", kommentoi tuomari alakertaan. Tuloksena 59,74 % eli -60,4. Samoilla linjoilla olisin itsekin ollut tämän suorituksen perusteella. Vähän jäi harmittamaan näin laimea tulos, sillä pystytään niin paljon parempaankin. Koulun jälkeen oltiin tuloslistalla noin puolessa välissä, 17./37.

Tuomari vihelsi lähtömerkin niin hiljaa, että se jäi iskältä kuulematta. Siispä video alkaa vasta radan puolivälistä.


Röllin vuoron jälkeen vaihdoinkin saman tien Riksuun. Verryttelyn pari ekaa ravikierrosta oli varsin jäykkää menoa, mutta siitä Riksu lähti vertymään. Tein paljon taivutteluja ja siirtymisiä, jotta takapää lähtisi aktiivisesti työntämään. Parit keskiravit onnistuivat oikein mallikkaasti :) Riksun verkkaa ei muut ratsukot onnistuneet häiritsemään. Sekä Keskikentällä että Juhlakentällä valmistautuessa meno tuntui varsin helpolta ja sujuvalta.


Itse rata oli Juhlakentän päädyssä erillisellä pikkukentällä. Se oli jo ehtinyt mennä vähän pehmeäksi varsinkin kulmista. Riksun menosta sen huomasi hyvin, jouduin käyttämään enemmän jalkaa säilyttääkseni saman aktiivisuuden koko ajan.

Kulmissa hiukan oikaistiin radan aikana, mutta muuten olin ihan tyytyväinen suoritukseen. Keskiravi ei irronnut niin hyvin kuin verkassa vaan tuli turhan kiireiseksi. Riksun kanssa heikkoutena on niinkin yksinkertaiset jutut kuin siirtymiset ravista käyntiin. Niistä saatiinkin noottia ja huonommat numerot. Oikean laukan nostossa Riksu hypähti vähän vinoon, onnistuin korjaamaan sen ihan hyvin ja matka jatkui paremmin reitillä.

Tuomarikin tykkäsi meidän suorituksesta: "Hyvä rata! Keskity valmistelemaan siirtymiset käyntiin vielä tarkemmin."

Tuloksena 68,33 % eli -47,5 ja sijoitus 9./35

© Leena Kahisaari

Riksun hommat jatkui heti koulun perään rataesteillä. Nopea vyön vaihto panssariin ja suojat kinttuihin. Estekoe oli tällä kertaa Haimi-hallissa, sillä Metsäkenttä oli tainnut kokea kovia talvella. Kävin nopeasti opettelemassa molemmat radat, minkä jälkeen suuntasin verkkaan. Ruuhka oli ehtinyt tällä kertaa maneesille, sille jono esteradalle oli pitkä. Ehdittiin työstämään hetki sileällä, ottamaan parit hypyt ja käppäilemään pihalla hyvä tovi ennen omaa vuoroa. Verkkahypyissä Riksu oli ihan menossa, kiihdytteli omiaan esteille eikä kuunnellut juurikaan pidätteitä. Yhden puomin se otti kertaalleen okserilta, mutta muuten hyppäsi ilmavasti, vaikka juoksi lähes kaikilla kerroilla lähelle esteitä.


Tuttarin rataesteet hypättiin korkeudella 90 cm. Riksu edelleen vähän juoksi esteille, mutta tuntui välillä olevan kuitenkin pohkeen takana. Yksi turha puomi tarttui matkaan kolmoselta, kun itse lähdin työntämään kaukaa ja Riksu lisäsi vielä miniaskeleen. Ihan nappisuoritus ei rata muutenkaan ollut, sillä meillä oli pari muutakin erimielisyyttä lähestymisissä. Seiskalle kolahti aika äänekkäästi, mutta puomit pysyi ylhäällä.

Pistepotti lisääntyi pudotuksesta siis 4 virhepistettä päätyen lukuun -51,5. Tuloslistalla tiputtiin pari pykälää, sijalle 11./35.


Eipä ollut Riksun hyppelyidenkään jälkeen aikaa lepäillä, kun Röllin piti ehtiä hyppäämään ennen kuin helpon vuoro alkaisi Haimilla. Ruuhka oli onneksi jo helpottanut, joten saatiin rauhassa verkkailla. Riksun kiihdyttelyt esteille ei tuntuneet enää miltään, kun Rölli ampui täysiä mini ristikollekin. Pää ylös ja pidätteistä ei tietoakaan.

Okserilla oli juuri ikkunoista tuleva iso valojuova, jota Rölli ekalla kerralla pelästyi ja juoksi ohi esteestä. Käytiin esteen edessä toteamassa valo vaarattomaksi ja tultiin uudelleen. Nyt Rölli hyppäsi yli, vaikka ehkä hieman jännittyneesti. Otettiin vielä pari toistoa, jotta hyppy olisi rennompi.
Rataestekuvat © Heidi Lammi

Radalla Rölli oli välillä laiskahko ja välillä taas ampui esteille. Aivan liikaa rytmimuutoksia ja se kostautui kahtena puomina. Varsin samanlaisista tilanteista tuli molemmat puomit oksereilta. Kaarella jarruttelin menoa, mutta jarrun löytyessä en enää aktivoinut laukkaa. Kakkosella paikka vielä valui pohjaan. Kasille tultiin väärässä laukassa, mutta aika hyvässä tasapainossa. Paikka oli ihan jees, mutta laukka liian löysää lähestymisessä.

8 virhepistettä rataesteiltä ja yhteensä tähän mennessä -68,4. Ei hyvä.
Tuloslistalla pidettiin häntäpäätä, 28./37.


Rataesteiden jälkeen luulin, että olisi ollut aikaa hengähtää. Pesin Rölliltä hiet pois, avasin sykeröt ja muutenkin puuhailin siinä rauhassa. Kunnes kuulin naapuritraikun väen juttelevan, että harrasteen maastot alkaa jo tunnin päästä. Olin tosiaan kuvitellut että maastot alkaa neljältä, vaikka todellisuudessa oikea aika oli kello 14. Paniikki! Käytiin iskän kanssa kävelemässä harrasteen rata ja tuttariin rataan tutustumassa pyöräillen. Aika reipasta vauhtia tuli radat kierrettyä, mutta ehdin kuitenkin napsia kuvat maastoesteistä matkan varrella.

Takaisin traikulle palatessa tajusin, että hokit unohtuivat kotiin. Hups! Onneksi saatiin kaverilta hokit ja tarvikkeet lainaan. Alapelto tai laidun mikä lie oli sen verran märkää, ettei ilman hokkeja olisi pysynyt pystyssä.


Yllättävää kyllä, oltiin suht hyvissä ajoin maastoesteverkassa Metsäkentällä. Rölli oli edelleen aika meneväisellä tuulella, mutta kuunteli jo paremmin. Kentällä oli vähän tylsästi maastareista vain tukkeja esillä. Ne sujuivat ihan kivasti, vaikka Röllillä olikin taas taktiikkana venyä mahdollisimman pitkäksi madoksi esteen päällä. 

Rata lähti käyntiin hyvin. Kolmonen ja nelonen oli mökkilinja joka onnistui oikein kivasti. Vitoselle (havupysty) Rölli taas rynni ja ajauduttiin pohjaan. Sen jälkeen tulikin pidempi pätkä ilman esteitä. Päivärinteen laitumella taas hiukan kontrollin hakemista. Pikkulaavu kutosena ylittyi helposti, mutta sen perään haudalle tulikin kielto. Tulin ehkä turhan luottavaisin mielin ja Rölli stoppasi esteen eteen. Viime kaudella hankittu hautaongelma siis edelleen kummittelee mukana, vaikka kotona hauta meneekin vaikka miten päin.

Uudella lähestymisellä enemmän painetta ja asennetta. Edelleen Rölli jarrutteli eikä innostunut ideasta, mutta käynnistä jättiloikalla yli. Loppumatka jatkui taas kuin mitään ei olisi käynyt. Pohja ennen kulmaa oli aika mutainen ja liukas, joten himmailtiin vauhtia. Löysä hyppy kulmalle ja kaikki jalat koputtelivat esteen kantta. Ylämäen jälkeen pikkutukki kukkulalla ja sen perään toinen tukki menivät sujuvasti. Samaten veteen Rölli laukkasi oikein kiltisti ja rohkeasti :) Viimeinenkin este meni helposti ja maalissa oltiin kiellosta huolimatta ajassa.

Maastosta siis -20. Lopputuloksena jäätävä potti harrasteluokasta -88,4. Ihan viimeisiä ei oltu, mutta loppupäässä kuitenkin, 25./37.

Tämä ja seuraava kuva © Mirella Ruotsalainen
Tämä ja edellinen kuva © Pilvi Vähämäki

Vihdoin ja viimein, kun Rölli oli taas traikun kyydissä, oli mulla aikaa rentoutua. Pari tuntia meni kevyesti eväitä napostellessa ja tuttujen kanssa rupetellessa. Molemmat hepatkin söi ja joi hyvin.

Riksun vuorolla ehdittiin rauhassa varustaa ja verkkailla. Tuttarin verkka oli Keskikentällä ja esillä oli monipuolisesti erilaisia esteitä verkkaa varten. Riksu hyppäsi hyvällä innolla niin tukit, talot kuin laiturinkin. Edelleen se oli vähän turhan roikku esteiden jälkeen, mutta nyt sentään kontrolli pelitti paremmin lähestymisissä.


Lähtöalueella Derby-kentän päädyssä Riksu alkoi jo kerätä kierroksia. Käynnissä tuli muutamia steppailuaskeleita lähtölaskentaa odotellessa. Kun "ratsasta" kajahti ilmoille, niin lähdettiin reippaasti matkaan. Ykkönen hyvin. Kakkoselle jouduin jo ottamaan enemmän kiinni, kun Riksun massa lähti vyörymään. Pulvermanin tukille tultiin vähän varmistellen, kun reittivalinnan takia tuli vähän kiemurtelua lähestymiseen. Kaarevalla talo-linjalla Riksu kääntyi ja hyppäsi ihan hyvin. Laukkasuoran päässä meni taas tovi saada Riksun nenu ylös ennen seuraavaa tehtävää. Ylöshyppy ja kapea onnistuivat kuitenkin mallikkaasti. Kulma metsätiellä oli ehkä radan haastavin tehtävä, vaikkei sekään mikään mahdoton. Tarkka ratsastus ja helposti yli.

Vesitehtävälläkin onnistuttiin taas kivasti, Riksu paineli menemään vedessä into piukkana. Veden jälkeen alamäessä Riksu oli taas kovin etupainoinen ja roikku. Hyvä, että pystyssä pysyttiin kun hiekkatie vaihtui märkään nurmeen. Ysi oli pieni tukki noin kolmen metrin "kuopan" perään. Kuopassa oli jo sen verran myllätty, että pohja oli muuttunut mutaiseksi. Tästä Riksu ei ilahtunut, eikä halunnut sinne mutaan mennä. Siispä valuttiin ohi minitukista... On siinäkin kenttähevonen! Vaihdoin raipan toiseen käteen, tultiin lyhyessä laukassa ja mentiin kuin mentiinkin sieltä mutakuopasta ja kiivettiin tukin yli. Tässä vaiheessa kellokin näytti jo sen verran, että kiire tulee loppumatkalla. Lopun pöytä, tukkikasa ja ratapölkkyeste ylittyivät sujuvasti, vaikka pitikin laukata jo reippaammin eikä lähestymisissä ollut aikaa ihan kaikille himmailuille.

Ihan ei aikaan ehditty, vaan saatiin kiellon lisäksi yliaikaa 12 sekuntia, joista siis vielä 4,8 virhepistettä. Yhteistuloksena -76,3 ja tuloslistalla sija 25./35.

Tämä ja seuraava kuva © Mirella Ruotsalainen 
© Leena Kahisaari
© Erja Andersson

Oli mahtavaa päästä kenttäkisoihin pitkästä aikaa, vaikka tulokset eivät antaneetkaan aihetta juhlaan. Tästä taas kuitenkin on suunta vain ylöspäin! Ensi viikolla kisaillaan kenttää taas Niinisalossa 14.-15.5. Rölli saa mennä tuttaria ja Riksu todennäköisesti nousee avoimeen helppoon.

Ihanaa kun kisoissa oli paljon kuvaajia, kiitos kaikille!

4 kommenttia:

  1. Riksu on kyllä hieno!

    Mä tässä tuskailen että jaksanko tulla kuvaamaan Niinisalon kenttiksiä vai en :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Äää, sun on pakko tulla! Kuka muuten ottaa meistä niin hienoja kuvia? :D

      Poista
  2. Ihania kuvia! Ja parempaa onnea teille Niinisaloon. :)

    VastaaPoista