lauantai 13. elokuuta 2016

Nurmella puomisateessa

Ypäjän kisaviikolla tuli vietettyä kolme päivää. Tiistai ja keskiviikko meni aika mukavasti kenttäkisoja seuraillessa auringonpaisteessa paria sadekuuroa lukuunottamatta. Kun sitten torstaina oli oma vuoro suunnata kisailemaan, tulikin vettä taivaan täydeltä. Niin mun tuuria...

Röllin kanssa lähdettiin hyppelemään pitkästä aikaa rataesteitä, luokkina 90 ja ekaa kertaa 100 cm.

Sade jatkui koko matkan ja vielä pitkälle kisapäivään. Mun sateenvarjokin hajosi radankävelyssä, kun satoi ja tuuli niin rajusti :( Vaikka oli märkää, nurmi ei tuntunut liukkaalta. Varoiksi laitettiin kuitenkin enemmän hokkeja alle.


Ysikympin verkassa Rölli ei oikein antanut apuja läpi, mutta tuntui kuitenkin ihan kivalta. Pari ekaa hyppyä oli taas joko läheltä tai kaukaa, mutta saatiin myös onnistuneempia hyppyjä ennen kuin lähdettiin radalle.

Radalla tuntui, että laukka oli ihan riittävää, mutta videolta katsoessa huomaan että olisi saanut edetä enemmänkin. Eka ja toka este meni vielä ihan hyvin, mutta kolmosella alkoi ongelmat. Rölli lähti valumaan vasemmalle, teki pikkuaskeleen pohjaan ja otti puomin. En saanut esteen jälkeen pakkaa kokoon, joten otettiin seuraavastakin esteestä puomi. Vitoselle päästiin suunnitelman mukaan kuudella askelleella. Matka jatkui sarjalle. Vähän vinona sisään sarjalle, hyppy ok paikasta, mutta kuitenkin puomi mukaan. Banketin takana olevalle okserille tultiin taas lähelle ja vasempaan laitaan, siispä puomi alas. Myös vikalle tultiin lähelle, mutta päästiin yli ilman pudotusta.

16 vp, ei ole oikein juhlimisen aihetta. Päätin kuitenkin hypätä vielä metrin kun tänne asti oltiin tultu.


Ysikympin jälkeen olikin pidempi tauko ennen metriä, sillä välissä poneilla oli karsintaluokka Poniderbyyn. Siinä välissä ehti sää onneksi muuttua ja tuli taas kesäkelit. Ei ihan tehnytkään mieli lähteä ekalle metrin radalle kaatosateessa, vaan helpommat olosuhteet kelpasivat oikein hyvin.

Metrin verkassa Rölli hyppäsi pystyä hyvin, kun tultiin vasemmasta kierroksesta. Okserin tulin ensin vasemmalta, päästiin aika keskelle ja ihan ok hyppy. Oikeasta kierroksesta tullessa Rölli valui niin paljon vasemmelle, että oma jalka meinasi jo osua tolppaan. Hyppy oli muuten aika iso eikä Rölli ollut puomeissa kiinni, joten en ottanut enempää hyppyjä ennen Derbylle siirtymistä.


Metrissä uskallettiin laukata jo enemmän, jolloin rytmikin säilyi paremmin. Tosin ongelmana oli edelleen vasemmalle valuminen... Ykkönen ihan hyvin, mutta sen jälkeen Rölli jäi väärään laukkaan. Tasapaino, rytmi ja reitti oli kuitenkin kohdallaan, joten en ajatellut vaihtaa laukkaa siinä loivalla kaarella kakkoselle. Rölli kuitenkin vaihtoi itse oikeasta laukasta vasempaan, samalla hypähtäen vähän vasemmalle. Reitti menikin sitten hieman oikoreitiksi, jolloin väli jäi mun suunnitelmasta lyhyeksi, tuli pikkuaskel ja otettiin puomi. Kolmonen oli meille sopivassa paikassa pulvermanin risuaidan ja kentän aidan välissä. Tähän sainkin Röllin kivasti suoraksi ja hyppy onnistui hyvin.

Kaarre neloselle tuli juuri siitä vaikeammasta suunnasta, ja tiesin jo radankävelyssä, että tulee olemaan vaikeuksia. Kaarella sain Röllin ihan hyvin laukkaamaan ja kääntymään, mutta suoristus kohti estettä ei onnistunut. Rölli pääsi lähestymisessä myös pitkäksi ja turhan matalaksi, minkä seurauksena taas puomi. Nelosen jälkeen jäin matkustelemaan, vaikka olisi pitänyt ratsastaa jalalle hevonen ylämäkeen. Tehtiin neloselta vitoselle kaarevalla linjalla seitsemän laukkaa sen normaalin kuuden sijaan, mutta selvittiin kuitenkin puhtaasti yli okserista.

Sarjaa lähestyttiin turhan kiireisesti, jolloin hypytkin oli jotenkin hätäisiä. A-osalla valuttiin turhan lähelle ja oltiin jo vähän vasemmassa reunassa. B-osalle jouduin käyttämään raippaa, sillä pelkäsin että ei edes osuta enää tolppien väliin. Välikin jäi pitkäksi. Rölli hyppäsi B-osalla enemmän ylös kuin eteen eikä hyppy kantanut okserin takapuomin yli, vaan se napattiin takajaloilla mukaan. Seiska oli taas sama okseri banketin takana. Siihenkin tultiin reunaan, mutta puhtaasti yli. Viimeiselle esteelle näin taas, että valutaan ulos ja kunnon paikkaa ei sen myötä ole, mutta en osannut tehdä mitään. Siitä siis neljäs puomi.

Itse korkeus ei vaikuttanut liian pahalta, mutta suuret ongelmat ratsastuksessa ja ratsastettavuudessa hankaloittavat menoa liiaksi. Vielä jokunen viikko aikaa treenata ennen Kasvattajakisaa, joka kilpaillaan Suomenhevosten kuninkaallisissa 4.-6.9. Ypäjällä.

12 kommenttia:

  1. kannattaa varmaa jättää se vetäminen pois ja ratsastaa pohkeella.. otat ihan turhia pidäteittä enne estettä ->tuutte lähelle ja puomi mukaan. ratsasta eteen ja anna mennä reippaasti, ei mitään nylypytys laukkaa. sun hevonen ei pelastele jos tuutte lähelle joten anna mennä reippaampi ja hypätä mielummu vaikka kauempaa.. nii tyypillinen moka tuo et jätetään pohkeelta tyhjäksi ja jäädään suuhun kii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Turha syyttää että hevonen ottaa pikkuaskeleen ennen estettä, eihän sille jää muuta vaihtoehtoa kun ratsastaja vaan vetää ja vetää kovilla kuolaimilla ja jalat ja istunta unohtuu täysin.

      Poista
    2. niimpä niin. rölli hyppäs näin ja niin mutta kun vika on siellä selässä eikä hevosessa. hevonen kyllä hyppäisi oikein jos ratsastaisit hyvässä laukassa pohkeella etkä säätäisi käsillä koko ajan sekä puomit pysyisi ylhäällä. silloin voit syyttää hevosta kun oma ratsastuksesi on kunnossa. suuta aukoo minkä kerkiää rölli kun liia kova käsi..jätä rauhaan se käsi ja ratsasta pohkeella ja istunnalla niin ratsastettavuus paranee varmasti :)

      Poista
    3. Kiitos kommenteista. Enhän olekaan Rölliä syyttänyt missään vaiheessa, mun mielestä on pelkästään hienoa, että se menee aina rehellisesti yli vaikka tekisin mitä, vaikka voisi esimerkiksi kieltääkin. Röllillä ei (ainakaan muistaakseni) ole kukaan muu hypänny, joten ihan itse olen tehnyt siitä sellaisen kuin se on. Tottakai yritän ratsastaa parhaani mukaan, mutta aina en vain osaa täydellisesti. Kyllä valmennuksissa yllä mainituista asioista mulle huomautetaan, mutta ratsastuksessa ja radalla varsinkin on paljon muutakin keskityttävää.

      Poista
    4. tekstistä saa kuvan että rölliä syytät etkä itseä ollenkaa mutta hyvä niin ettet syytä. et sää nyt radalle voi mennä suusta pelkästään repimään hevosta hei haloo mitä oikein aattelet sielä :D

      Poista
    5. Ei vitsi sentään... Röllillehän vois tulla paha mieli tätä blogia lukiessa jos sillekin tulisi sellainen olo, että Jenni syyttää häntä vaikka itse nylpyttelee milloin mitäkin; laukkaa, suuta ja radan puomejakin varmaan��

      Hei oikeasti, tämä Jennin ratsastus on kyllä todellakin sieltä siistimmästä päästä. Oisko tässä taas se kuuluisa kateuskortti kun ei ole itsellä noin mahtavia puitteita ja mahdollisuuksia? Kannattaa sitten ainakin yrittää pahoittaa toisen mieli, ettei pääse liikaa ylpistymään... Kiitti anonyymi kuitenkin päivän nauruista��

      Poista
    6. Joo ei paree Röllille näyttää kommentteja, ettei tuu paha mieli :D

      Poista
  2. Vastasin sitten itse itselleni pari kertaa, hitsi kun harmittaa!

    VastaaPoista
  3. Varmaan pystyt näkemään ovatko kommentit tulleet samasta ip-osoitteesta, vai ehkä se ei onnistu blogspotissa. Ainakin ihan samanlainen kirjoitustyyli kaikissa.

    Kyllä muutamaan paikkaan hevonen tikkasi miniaskeleen, eikä lähtenyt hyppyyn kun olisi pitänyt lähteä. Eihän tuollaista hevosta voi vaan "ratsastaa eteen", kuten anonyymi ehdottaa. Haastava rakenne ja laukka, ja varomaton luonne. Toivottavasti se alkaa treenin myötä kantaa enemmän takaosalla.

    T. Karo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! :) Ihan oikeita asioita luettelevat, mutta on siellä vähä vääriäkin asioita ja asiallisemmin olisivat voineet asiansa kertoa! :D Nämä on näitä ilkeileviä anonyymejä jotka kannattaa jättää omaan arvoonsa :) Sulla on ne valmentajat varmasti opastamassa joita kuuntelet! ;)

      Bloggerissa ei tosiaan näe ip-osoitetta :/

      Poista
    2. Bloggerista ei näe kommentoijien ip-osoitteita, mutta samalta tyypiltä kyllä vaikuttaisi.

      Jep jep. Röllillä ei ole ihan niin paljon itseluottamusta kuin toivoisi, vaan se voi tosiaan ottaa pikkuaskeleen myös hyvästä paikasta, jos en tue sitä jalalla tarpeeksi. Mutta tosiaan ihan kaasu pohjassakaan ei kannata vaan ratsastaa eteenpäin, sillä muuten Rölli hyppää laakaa ja ottaa ne puomit kuitenkin.

      Mielenkiintoista, että tuli näin paljon keskustelua ja analyysiä. Onneksi on valmentajat(kin) apuna! ;)

      Poista