torstai 13. lokakuuta 2016

Akkujen latausta pimeää talvea varten

Olen kesäihminen, siitä ei ole epäilystäkään. Yhtään ei houkuttele ne tulevat räntäsateet ja mutakelit. Syksy on tähän mennessä ollut varsin kaunista ja ennen kaikkea sateetonta, mikä on pelkkää plussaa. Meilläpäin alkaa olla se värikkäin ruska-aika olla jo ohitse, sillä kovat tuulet ovat riisuneet lehdet puista.

Kivoista syyskeleistä ollaan kuitenkin nautittu maastoilemalla, kärryttelemällä ja hypättiin Röllin kanssa vielä vähän maastoesteitäkin joku aika sitten. Puiden ja pensaiden lehdet päätyivät maastoesteiden risuiksi ilahduttamaan väreillään.


Röllikin taisi nauttia vuoden viimeisistä maastarihyppelyistä, sen verran taitavasti uljas musta suoritti. Kapealle nuolenpäällekin lukitsi todella hyvin ja paikat onnistui nappiin. Maastoestehyppelyt meni sen verran onnistuneesti, että Rölli sai palkinnoksi vielä vähän baanattaa takasuoralla. Eipä tarvinnut paljoa pyytää, kun ratsu oli jo innoissaan menossa :) Hyvä mieli jäi, ja sitä tunnelmaa onneksi pääsee muistelemaan kuvien parissa myöhemminkin. Näillä fiiliksillä jaksaa taas paremmin ne inhottavat sadekelit ja pimeät illat.


Miten teillä varaudutaan talveen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti