perjantai 28. heinäkuuta 2017

Veljesten ja siskosten paritreenit

Meillä on heppojen laitumella pieni, mutta pitkä tukki. Olen jo useamman kerran mietiskellyt, että siinä voisi helposti hypätä parikin ratsukkoa samaan aikaan, kun tukilla on pituutta lähes kahden normaalin rataestepuomin verran. Keskiviikkona sitten otettiin asia testaukseen ja selvittiin hengissäkin ;) 


Itse kiipesin Röllin kyytiin ja siskoni Nelli ratsasti Riksulla. Vasta treenin jälkeen pohdittiin, että Nelli on tainnut hypätä esteitä viimeksi ehkä joskus vuonna 2010 tai 2011 Tumpilla. Ja silloinkin jotain pienempiä rataesteitä. Maastoesteistä hänellä on vielä kaukaisempaa kokemusta russ-poninsa kanssa, silloinkin tuli hypättyä tyyliin pienen pientä hautaa ja matalaa bankettia. Voisi siis sanoa, että Nelli oli ensikertalaisena maastoesteillä. No hyvin meni kuitenkin! Turvaliivejä oli tallissa vain yksi, joten Nelli kokemattomampana sai sen pukea päälleen.

Verkkailtiin kentällä ja otettiin siellä muutama harjoitteluhypyt vierekkäisille kavaleteille. Nellin tehtävänä oli vain ratsastaa tasaisessa tahdissa esteelle, kun taas itse yritin kontrolloida Rölliä samaan vauhtiin. Onnistuimme ihan hyvin lähestymään esteelle samaan aikaan. Lisähaastessa tulevaa valokuvaa ajatellen toi se, että Riksun ja Röllin hypyt ovat kovin erilaisia ja niiden hyppykaaret kulkevat hieman eri tavalla. Siis vaikka ponnistuksen onnistuisi ajoittamaan samaan hetkeen, ei välttämättä hevoset ole esteen päällä samassa hypyn vaiheessa.


Otettiin pari hyppyä maastareille pikkukentän puolella vielä ennen laitumelle siirtymistä. Rölli oli aika innostunut, mutta malttoi kuitenkin kuunnella ohjeita ja hyppäsi hyvin. Riksu oli oikein kiltti opetusmestari Nellille ja hyppeli tasaisen varmasti kaikki reitille osuneet esteet.


Laitumella otettiin ensin yksitellen testiloikat tukille ennen varsinaisia parihyppyjä. Vierekkäin lähestyessä Rölli yritti lähteä välillä kirittämään, varsinkin kun meidän paikka oli ulkoreunassa ja siten matka hieman pidempi. Aika hyvin osuttiin ponnistukseen samaan aikaan. Tosin Rölli olisi saanut olla maltillisempi ja rennompi, jotta hypyt olisi olleet vielä pyöreämpiä. Hauskaa tuntui olevan itse kullakin :)


Hypeltiin Röllin kanssa laitumella vielä traktorin renkaista tehtyä estettä. Matalampi puoli on noin ysikymppiä, isompi puoli reilu metrin. Rölli keskittyi huomattavasti paremmin taas yksinään ja hyppäsi rohkeasti. Nellikin rohkeni pienen maanittelun jälkeen kokeilemaan renkaiden pienempää puolta. Riksu oli oikein professional ja kyyditti jännittyneen kuskin sujuvasti yli esteen.

Hurjan esteen jälkeen voi taas jo rentoutua!
Otettiin loppuun vielä muutamat hypyt raviradan kaaren vieressä. Nelli ja Riksu hyppäsivät yksittäistä punaista laavua, hienosti meni sekin. Röllin kanssa tultiin laavun perään nuolenkärki. Rölli selvästi tiesi aiemmilta kerroilta homman juonen ja lukitsi hyvin kapealle. Pientä ennakointia oli havaittavissa esteiden välillä, kun Rölli lähti kiihdyttelemään ja paikka kapealle valui turhan lähelle. Korvat hörössä kuitenkin :D


Vielä muutama yhteiskuva veljesten ja siskosten paritreeneistä ennen loppuverryttelyjä kentällä. Hepat oli taas taitavia!

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Kisareportaasi: Niinisalon kenttäkisat 8.-9.7.

Meidän kauden kolmannet kenttäkisat käytiin Niinisalossa perinteisesti kaksipäiväisinä, ajankohtana 8.-9.7.

Riksun kanssa olin suunnitellut osallistuvani 3-tason (kansallinen) suomenhevosten helppoon, mutta ilmoittautumisia tehdessäni siinä ei ollut vielä ketään muita. Ja koska Kipan toimivuus on viimeisinä ilmoittautumishetkinä varsin epävarmaa, en halunnut jättää ilmoittautumista tuurin armoille. Niimpä Riksu sai osallistua tuttariin. (Loppujen lopuksi suokki helppo kisattiin viiden ratsukon voimin ja voiton vei kukas muukaan kuin Knuutilan Veikko).

Rölli osallistui tuttuun tapaan tuttariin. Siinä ratsastettiin myös Lounais-Suomen kenttäratsastuksen aluemestaruudesta, kuten näissä heinäkuun kisoissa on tehty parina viime vuonna.


Ensimmäisenä starttivuorossa oli Riksu noin puoli 11 aikaan. Tuttarissa kouluohjelmana oli Helppo B:3, jossa on paljon voltteja ja kiemuroita. Yritin verkassa jumppailla Riksua pehmeäksi ja taipuisaksi. Riksu oli ihan kivasti kuulolla ja yhteistyökykyinen, mutta olisi saanut taipua vielä rehellisemmin.

Rata kulki varsin tasaisesti. Tällä radalla ei mielestäni saa mitään wow-pätkiä aikaiseksi, mutta ihan kelpo suoritus saatiin esitettyä.


Tuomari C: "Ratsastat varsin pehmeästi. Ratsuun vielä jäntevyyslisä, jotta muodon keveys säilyy liikkeessä ja pyöreys siirroissa vakaampana." 66,82 %
Tuomari M: "Kaunis sh. Sujuva rata. Yritä ratsastaa tasaisemmalla tuntumalla, saat sitä kautta parempaan tasapainoon vielä. Lupaava" 64,54 %

Yhteistuloksena 65,69 % (-51,5) ja koulun jälkeen sijoitus 6./32.


Tällä kertaa tuttarin estevuoro oli laitettu yhteen pötköön alkamaan vasta iltapäivällä, joten Riksu sai mennä traikkuun odottelemaan ja syömään pariksi tunniksi. Röllin kouluvuoro oli vasta yhden jälkeen, joten oli hyvin aikaa käydä kävelemässä esterata ja katsella muiden suorituksia.

Jos Riksu oli kouluverkassa toiminut yllättävän hyvin, Rölli toimi yllättävän huonosti. Niin ohjasotteet kuin pohjeavutkin tuntuivat jäävät matkan varrelle eikä mikään mennyt läpi. Oikea kierros oli huomattavasti vaikeampi, muttei vasenkaan helppo ollut. Onneksi olin hyvissä ajoin verkassa, ja sain tahkottua voltteja volttien perään kunnes sain taivutusta edes vähäsen läpi. Pääosin Rölli juoksi jännittyneenä lyhyellä kaulalla. Ei kovin hyvillä fiiliksillä radalle. Ei todellakaan tullut mieleen istua harjoitusravia satulassa, vaan kevensin kaikki raviosuudet. Näin sain edes vähän paremmin keskityttyä tehtäviin eikä vain kyydissä pysymiseen.


Verkkaan nähden rata ei ollut edes paha. Rölli olisi saanut olla rauhallisempi ja rennompi mutta selvittiin kuitenkin kunnialla. Jopa yllättävän hyvillä prosenteilla.

Tuomari C: "Ratsussa on kivaa tasaisuutta, laukassa mukava jäntevyys. Huolellisuuslisä kuvioiden symmetrisyyteen. Ja valmistele aavistuksen napakammin siirrot, jotta etuosan keveys säilyy ryhdikkäämpänä." 67,72 %
Tuomari M: "Kaunis sh. Kivan energinen. Yritä ratsastaa tasaisemmalla tuntumalla. Rauhoita käsi." 62,27 %

Röllin yhteistulos 65 % ja sijoitus koulun jälkeen 8./32.


Koulun jälkeen molemmat hevoset estetamineisiin ja hokit jalkaan. Tällä kertaa huoltojoukkoja oli tavallista enemmän niin saatiin nopeasti kaikki kuntoon. Jatkoin Röllin kyydissä samoilla verryttelyillä ja Olga ratsasti Riksun estekentän lähistölle.  Armeijapojilla oli jotkut ryömimis- ja ampumisharjoitukset juuri samaan aikaan ja kaikki hevoset ottivat siitä hieman kierroksia.

Esteverkka oli nurmen puolella. Tila tuntui varsin pieneltä, kun ennen on metsän puolella saanut kurvailla ja laukkailla reippaammin ilman aitoja, kunhan puita on ehtinyt väistelemään. Nyt okserin jälkeen sai olla nopeana jarruttelemassa, tosin Rölli ei oikein halunnut ymmärtää miksei tiukkaa kurvia voi mennä kaasu pohjassa.

Ylikierrokset näkyivät kuuliaisuuden heikkenemisenä ja Röllistä tuli paikoitellen tosi vahva. Hypyt onnistuivat kuitenkin varsin kivasti.


Rata lähti ihan hyvin käyntiin. Ykkönen oli alamäkeen tasaokseri, jolle varmistelin aika paljon. Kakkonen ja kolmonen ylittyivät sujuvasti ja suunnitellulla reitillä. Neloselle sain hyvin suoristettua, mutta viimeisillä askelilla tuli turhaa painetta. Muuten paikka oli hyvä, mutta puomi kuitenkin tipahti. Sen jälkeen Rölli tuli kovin vahvaksi ja kiihdytteli. Suhteutettu linja onnistui suunnitelman mukaan viidellä laukalla.

Vitosen jälkeen Rölli venyi pitkäksi ja painoi kädelle. Sain tehdä ihan toden teolla töitä, että etuosa keveni edes hippasen jotta päästiin turvallisesti kutoselle. Seiskalle näin paikan kauas jo ajoissa joten ehdin hyvin reagoimaan eteen. Tosin tässä tilanteessa se ei ehkä ollut paras vaihtoehto, vaikka toimikin. Valmiiksi vahva ja kaahaileva hevonen ei välttämättä tule kuuliaisemmaksi lisävauhdista :D Kurvissa seiskan jälkeen Rölli ehti painella muutaman askeleen ristilaukkaakin. Rytmi hukkui ja kasille ei oikein ollut paikkaa, mikä kostautui pudotuksena. Vielä viimeisellä sarjalla Rölli koputteli puomeihin, mutta ne sentään jäivät kannakkeille keikkumaan. Onneksi rata ei enää jatkunut, sillä oli työn ja tuskan takana saada Rölli edes raviin takaisiin...

Tuloksena siis 8 virhepistettä rataesteiltä.


Vaihdoin heti perään Riksun kyytiin. Vähän ensin kontrollin testailua ravissa ja laukassa metsän puolella, sitten muutama onnistunut hyppy nurmen puolella ja radalle. Ehdittiin kiertää hyvä tovi kenttää ympäri ennen lähtömerkkiä.


Riksu suoritti mallikkaasti esteet 1-3. Kaarteessa ennen nelosta se jäi kyttäilemään pensasaitaa eikä oikein keskittynyt tulevaan. En oikein tiedä mitä nelosella kävi, osa jaloista hyppäsi ja osa ei. Oma tasapaino horjahti aika lailla, ei sentään tippuminen ollut lähellä. Jatkoin linjaa viiden laukan ajatuksella, mutta onneksi Riksu ajatteli omilla aivoilla ja lisäsi kuudennen askeleen. Linjan jälkeen ajatukset kasaan ja rytmistä kiinni. Kutosen jälkeen kaarre lähti valumaan hieman ulos mutta sain korjattua takaisin reitille. Loppurata meni taas paremmin.

Riksulle tulokseksi siis 4 virhepistettä. Puomien myötä molemmat hepat tipahti useamman sijan tuloslistalla, Riksu sijalle 11 ja Rölli sijalle 24. Harmittava juttu, huolellisempi ratsastus olisi ollut tarpeen. Kävin esittämässä molemmat hepat vielä eläinlääkärille ja sitten suunnattiin takaisin traikulle.


Kun hepat oli taas hoidettu pois ja traikussa syömässä, käytiin kävelemässä maastorata. Rata oli käännetty viime vuodesta, mutta muuten noudatti samaa reittiä kuin aikaisemminkin. Jokunen este oli vaihtanut paikkaa, mutta ei mitään ihmeellistä muutosta. Maastoesteiden kuvat löytyvät mun kuvasivulta. (Vertaa esimerkiksi toukokuun 2014 rataan)

Riksu ja Rölli pääsivät yöksi Kankaanpään Ratsastuskeskukseen.

Kuvat maastoradalta: vaakakuvat Henna Kallionkieli ja pystykuvat Kimmo Virkki


Sunnuntaina ilmeni vetoauton kanssa ongelmia, joten ratsastettiin Ratsastuskeskukselta kisapaikalle noin 4 kilsan matka. Onneksi oltiin ajoissa niin ehdittiin hyvin. Ainakin hyvät alkukävelyt tuli tehtyä! Muuten olisi ollut kivampi mennä traikulla, sillä nyt Rölli joutui käppäilemään vähän turhaan. Riksun vuoro kun oli luokan tokana ja Röllin vuoro siitä tunnin päästä luokan vikana. Hyvin kuitenkin molemmat hepat jaksoi lämpimästä kelistä huolimatta.

Riksu oli verkassa hyväntuulinen, vaikkakin välillä etupainoinen. Hypyt onnistui hyvin :)

Rata lähti reippaasti liikkeelle. Pientä mutkittelua oli havaittavissa kulmalle. Vedessä mentiin ravilla, samaten pikkutukki ylös vedestä taisi mennä ravissa. Ylämäen päällä tukki ylittyi helposti, mutta sen jälkeen reitti valui pitkäksi ja valuttiin ulos polulta. Siitä tulikin sitten puita sen verran vastaan, että ei päästy palaamaan takaisin heti vaan mentiin omia puhottelureittejä hetki kunnes mahduttiin pujahtamaan takaisin oikealle tielle.

Laukkapätkän jälkeen otin Riksun takaisin parempaan kontrolliin ennen mökkisarjaa. Eka mökki hyvin, mutta seuraavasta Riksu pujahti ohi. Eka fiilis oli "anteeksi mitä". Voltin kautta uusi yritys ja helposti yli. Voisin syyttää liukkaita ohjia, pehmeää pohjaa tai vaikka mitä, mutta täytyy myöntää että luotin liikaa ja lopetin ratsastamisen. Ärsytti!

Hauta mökkisarjan jälkeen meni vielä vähän hitaalla vauhdilla. Sen jälkeen saatiin taas rytmistä kiinni ja helposti ylitettiin loput esteet matkalla maaliin. Voltista huolimatta jouduin vähän himmaamaan ennen maalia ettei tultu aliaikaa. Maastosta siis virhepisteitä -20.



Ravailin Riksulla hetken kunnes taas Olgan kanssa vaihdettiin ratsuja. Rölli oli verkassa taas vahva ja vauhdikas. Onneksi olin ottanut taas gäg-kuolaimet käyttöön niin jarru toimi kuitenkin. 

Röllin lähtövuoro oli siis luokan viimeisenä ja verkka tyhjeni ratsukoista. Rölli vähän jopa tanssahteli ennen lähtöä, niin paljon kertyi kierroksia moottoriin. Lähtölupa saatiin ja lähdettiin reippaasti liikkelle. Ykkönen ylittyi sujuvasti suoralla linjalla. Kakkoselle Rölli lähti vähän valumaan oikealle lähestymisessä ja korjasin sitä vasemmalle. Oli vähän turhan iso korjaus, kun mentiin sitten yli vasemmasta reunasta. Kolmoselle Rölli vähän juoksi ja paikka valui pohjaan. Sen jälkeen päästiin suurempaan ja sujuvampaan menoon. 

Vedessäkin edettiin laukassa, ylämäen jälkeen pysyttiin reitillä ja mökkisarjakin meni puhtaasti. Haudalla Rölli ei katsonut yhtään ja loppuratakin meni hyvällä fiiliksellä sujuvasti. Puhtaasti ja ajassa oltiin maalissa. 




Rölli nousi puhtaalla maastolla pari sijaa ollen lopputuloksissa 14/32. Rataesteiden pudotusten myötä ei ollut asiaa enää sijoituksille. 

Riksu oli kiellon takia vasta sijalla 19. Ennen maastoa oltiin aluemestaruuskilpailussa kiinni hopeassa, mutta niin se vaan lipesi näpeistä.

Myöhemmin saatiin tietää, että Lounais-Suomen aluejaosto palkitsi kuusi parasta ratsukkoa. Saatiin kuin saatiinkin siis ruusukkeet kotiin, kun Rölli oli aluemestaruudessa viides ja Riksu kuudes. 

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Issikkaratsastuksella

Eilen sain huikean mahdollisuuden päästä issikkaratsastukselle, kun Paraisten islanninhevostallilta Sari ja kumppanit tulivat meidän tallille harjoittelemaan vieraassa paikassa seikkailua. Heillä sattui olemaan mukana neljä hevosta, mutta vain kolme ratsastajaa. Sattumalta olin samaan aikaan tallille ja minua kysyttiin mukaan. Tallin omistaja Sari on myös kenttäratsastajia ja nyt hurahtanut myös näihin pienempiin kavereihin. 

Ratsuksi sain 5-vuotiaan Heppnin. Kulomusta ruuna kuten Riksukin, mutta kooltaan joka suuntaan paljon pienempi ;) Heppni oli oikein mukava ratsu! 


Noustiin kentällä kyytiin ja vähän tutkailtiin maailman menoa hetki siinä. Sitten lähdettiinkin seikkailemaan raviradalle. Olen ollut joskus 10-vuotiaana issikkaleirillä, mutta sen jälkeen en ole issikoilla ratsastanutkaan. Pitkästä aikaa pääsin siis kokeilemaan tölttiä, tuntui mielenkiintoiselta mutta kuitenkin tasaiselta :) Heppnillä oli vahva töltti, eikä tölttiin lähteminen vaatinut sen ihmeempää osaamista kuskilta. Muistan leirillä ratsastaneeni hepalla, joka välillä rikkoi raville, eikä se ollut kovinkaan mukavaa..


Kun saatiin mahdollisuus hypätä pikkuista tukkia, niin johan kenttäratsastaja innostui. Issikat ei välttämättä ole niitä parhaimpia estehevosia, mutta hienosti selvittiin yli tästä hurjasta maastoesteestä. Tultiin tukkia pari kertaa ja Heppni oli taitava. Pitkähköt jalustimet eivät olleet ihan omiaan hyppelöihin, mutta onneksi ei ollut tuon isompia esteitä. Issikoiden hypytkin olivat askellajien tapaan varsin tasaisia ja helppoja pysyä mukana.

Tehtiin pieneksi hetkeksi myös ratsujen vaihto ja pääsin Hallkatlan kyytiin, kun sen kuski jätti hyppelyt väliin. Hallkatla hyppäsi oikein mallikkaasti, keräsi etujalat kuin parempikin esteponi. Pari hyppyä kirjavan tamman kanssa, sitten takaisin Heppnin kyytiin.


Kierreltiin vielä radalla ja lopuksi käytiin tutustumassa maneesiin. Rohkeasti ratsut menivät sielläkin, en muista olivatko kaikki vielä ekakertalaisia. Ulkoiluun tottuneet pörröharjaiset otukset pääsivät ihastelemaan kuvajaisiaan peilistä. Omaan tahtiin testattiin vähän vielä vähän tölttiä ja laukkaa ennen kuin oli aika saada seikkailut päätökseen.

Issikkaratsastelu oli hauskaa vaihtelua omien suokkien kanssa puuhasteluun. Eikä voinut muuta kuin nauraa jokaisessa alastulossa, kun maa tulikin nopeammin vastaan kuin olin ajatellut :D

Lukijat, oletteko ratsastaneet issikoilla ja mitä tykkäsitte?