sunnuntai 6. elokuuta 2017

Hankala hallita lapoja

Keskiviikkona treenailtiin estetunnilla molempien heppojen kanssa. Ohjelmassa oli jumppaa niin sileällä kuin esteilläkin. Kuten yleensä Annan estetunneilla, alkuverkassa työskenneltiin sileällä hevoset läpi. Tykkään siitä tosi paljon, varsinkin kun tuo oma kouluvalmentautuminen (kuten ennenkin mainittu) on jäänyt vähän vähemmälle.

Ravissa tehtiin toiselle pitkälle sivulle nelikaarinen kiemuraura esteitä pujotellen ja toisella sivulla pohkeenväistöä uralta keskelle ja takaisin. Mulla oli samoja ongelmia sekä Röllin että Riksun kanssa: liikaa veivailua kädellä ja liian vähän ohjausta jaloilla. Kun vetelee vaan vuorotellen ohjista, kaulaa saa väänneltyä mutta muu hevosen kroppa unohtuu omille teilleen. Siihen saatiin hieman korjausta aikaiseksi, mutta hyvin usein lavat valuivat ulos reitiltä.


Suoruuden ja tasapainon kanssa jatkettiin työskentelyä myös pikkuesteillä. Hypättiin erilaisia vinoja linjoja ja tehtäviä. Röllin kanssa haasteena oli uralta kääntäminen, kun mieluusti lavat olisi jatkaneet matkaa uraa pitkin. Saatiin onnistuneitakin pätkiä, kun muistin itse ratsastaa huolellisemmin.

Toinen haaste oli lyhyet välit sarjoilla. Molemmilla pitkillä sivuilla oli jumppalinjat. Metsän puoleisella sivulla oli neljä pystyä 9,5 metrin väleillä ja tien puolella okseri-pysty-okseri linja 13 metrin väleillä. Nykyisin Rölliä ehtii lyhentää väleissäkin, mutta helposti jään hypyssäkin vielä liikaa kiinni ohjaan. Silloin helposti hypyistä tulee selättömiä ja takajalat napsivat puomeja. Omalla asennolla on myös suuri merkitys. Anna sanoo mulle joka välissä että ylävartalo pystyssä, ja musta tuntuu että onkin. Sitten katson kuvia tai videota, niin vielä saisi olla pystymmässä.

Pystylinjalla ykköselle pääsin hyvin, sitten kaksi keskimmäistä liikaa kädellä ja vasta viimeisellä ehdin ajoissa valmiiksi ja myötäämään riittävästi. Rölli kuitenkin oli kuskista huolimatta yllättävän skarppi ja suoritti parhaansa mukaan.


Jumppailujen lisäksi tultiin rataa johon kuului suorien linjojen lisäksi molemmissa päissä kaaritehtävät. Kun Rölli liikkui tasapainossa ja koko kroppa samalla raiteella, hypytkin oli pyöreitä ja kivoja. Kun taas meno oli enemmän vimpulaa kaahailua, tuli epämääräisiä paikkoja ja kaarteet valui pitkiksi. Loppurataan oli kuitenkin tyytyväinen :)


Riksun kanssa ravikiemurat onnistuivat Rölliä tasaisemmin. Raviväistöissä Riksu tosin olisi saanut olla ripeämpi, nyt oli vähän joko aktiivinen tahti tai ristiaskeleet. Laukassa Riksu suoritti ihan kivasti. Vastalaukassa oli helppo tehdä jyrkempiäkin kiemuroita, mutta suoruuden kanssa sai olla tarkkana tässäkin. Riksu pysyi varsin rentona, vielä takapäähän lisää voimaa niin olisi näyttävämpi laukka.



Riksun kanssa irrottautuminen uralta esteille oli helpompaa, mutta välillä se heittäytyi viimeisissä askelissa vimpulaksi. Muutamia kertoja Riksu pääsi valumaan esteen jälkeen pitkäksi, jolloin välit jäi lyhyeksi. Kun kontrolli toi, löytyi Riksusta kivaa vieteriä :) Lyhyet välit okseri-pysty-okseri linjalla onnistuivat hyvin, Riksu pompahteli linjan kuin pingispallo. Pari kertaa sisäänhyppy jäi kauas, mutta niin vain rehti suomalainen mies korjasi asian taitavasti.

Kenttämestaruutta (kisat 19.-20.8.) silmällä pitäen tehty pieni skarppaus ja koulutunti sovittu huomiselle! Yksi estetunti myös luvassa ennen pääkilpailua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti