sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Blogi 5v!

Niin se aika vierii ja blogille on kertynyt ikää jo viisi vuotta! Edelleen tarinaa riittää suokkipoikien kanssa puuhastelusta ja kisailusta :)


Kisapostauksia onkin tullut paljon, sillä molemmat hepat ovat pysyneet hyvässä kuosissa koko kauden ja tehneet ihan kivaa tulosta. Riksun kanssa käytiin parin vuoden tauon jälkeen suokkien kenttämestaruuksissa kokeilemassa onneamme, joka tosin ei vielä riittänyt mitaleille.

Vakavamielisten treenien lisäksi ohjelmaan on mahtunut paljon muutakin, mm. veljesten yhteiset paritreenit, pulkkaratsastusta ja villiintymistä ilman satulaa. Viime marraskuu osallistuttiin no stirrup november -haasteeseen ja selvittiin (lähes) koko kuukausi ilman jalustimia.

© Tanja Ukkonen
Asiapostaukset jäi varsin vähälle tällä kertaa, vuoden mittaan kirjoitin vain sääntömuutoksista ja siitä miksi olen päätynyt juuri suomenhevosilla kilpailemaan.

Pääasiassa olen keskittynyt omien hevosten kanssa treenaamiseen ja kisaamiseen. Sen lisäksi kävin jokusen kerran hyppäämässä kaverini Nooran hevosella Ekillä. Ja pääsinpä parin issikankin kyytiin! Se oli hauskaa vaihtelua suokkipojille.


Omien valmentajien tunneilla olen oppinut taas vuoden aikana paljon (vaikka ei siltä näytäkkään). Saamiani oppeja olen jakanut myös omille oppilailleni. Riksu on toiminut mainiona opetusratsuna myös pienimmille kuskeille ja aloittelijoille :)

Valmentajan taitoja olen harjoitellut pitämällä myös tunteja uusille tuttavuuksille, tottakai vanhoja oppilaita unohtamatta. On aina yhtä hienoa saada uusi ratsastaja innostumaan varsinkin kenttäratsastuksesta!

Viime joulukuussa pidin parhaalle ystävälleni parin päivän alkeisleirin, joka oli pohjustusta lajihaaste-projektille. Tänä ollaan joka kuukausi testattu eri urheilulajeja etsien ratsastuksen oheisliikunnaksi sopivaa lajia. Tälle vuodelle onkin vielä pari kokeilua jäljellä!


Aikaisempien synttäripostauksien tunnelmaan pääset linkeistä: blogin aloitus, blogi 1v, blogi 2v, blogi 3v ja blogi 4v

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti