sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Helppoa vai helppo A?

Vuoden viimeisiin kisoihin lähdetttiin lauantaina. Suuntana oli 1-tason koulukisat Koskella ja ohjelmana helppo A:10 Röllillä. Olinkin ihan unohtunut, että syyskisoissa on aina kylmä! Onneksi olin varustautunut riittävällä vaatemäärällä, kahdet housut ja kahdet housut ei ollut yhtään liikaa. Röllillekin kaivettiin kaapista villaviltti mukaan reissuun.

Hallikauden kisoissa on ikävää, kun verkka-aika on niin lyhyt ja sen jälkeen joutuu pihalle käppäilemään niin pitkäksi ajaksi. Varsinkin jos ei satu olemaan ryhmän ekana vuorossa. Ennen maneesiverkkaa ehdin ottaa käyntiä ja ravia vetisellä kentällä. Rölli tuntui yllättävän kivalta.

Maneesiverkka oli ruuhkainen, mutta Rölli malttoi hyvin kuunnella ohjeita eikä panikoinut vaikka muita ratsukoita sujahteli ympärillä milloin mistäkin suunnasta. Mitään ihmeellisyyksiä ei mahduttu tekemään, vaan pääasiassa ympyrällä taivuteltiin ja treenattiin siirtymisiä. Parit väistöt käynnissä ja ravissa mahduttiin puikkelehtimaan muiden ratsukoiden välissä.

Meidän vuoro oli ryhmässä neljäntenä joten noin vartin verran jouduttiin odottelemaan omaa vuoroa pihalla. Siinä ajassa Rölli ehti jo laiskistua ja käynti muuttui löntystelyksi. Valmistautumisvuorolla otettiin viltti pois ja käyntiin vähän eloa. Maneesin puolella Rölli tuntui taas energisemmältä ja liikkui kivasti.

Aika kivan tasainen rata saatiin esitettyä :) Ensimmäisen keskiravin puolessa välissä aloin hölskymään eikä jalustimetkaan oikein pysyneet kunnolla jaloissa. Rölli meni siitä huolimatta varsin näppärästi. Jälkimmäinen väistö meni vähän hidastellessa, mutta päästiin perille asti kirjaimeen.

Käynti ei koskaan ole ollut Röllille se vahvuus ja siinä jännittyneisyys näkyy selvästi. Tämän ohjelman lisätty käynti kakkosen kertoimella ei siis ole ihanteellinen meille, nytkin saatiin vain 5,5 pistettä siitä. Keskikäynnistä ollaan sentään yleensä selvitty paremmin, mutta nyt takaosakäännösten välillä Rölli hiippaili raville asti. Siitä tulikin radan huonoin numero, 5. Laukassa Rölli oli pääosin hieno. Ensimmäisessä vastalaukassa se tosin jäi pahasti pohkeen taakse eikä oikein edennyt. Jälkimmäiseen suuntaan muistin ratsastaa paremmin eteen ja loppuun saatiinkin kiva kolmen seiskan rivi.

"Kiva energinen sh-ratsu. Ratsastat hyvin eteen, ja sujuvaa esittämistä. Laukassa vielä paremmin taipumaan kyljistä. Käynti rennommaksi. Askel venymään" kommentoi tuomari.


Lopputuloksena 63,0%. Loppuverkkailin sen aikaa, että tulokset selvisivät. Ja niinhän siinä kävi, että sijoituttiin toiseksi tässä kuuden ratsukon luokassa. Pitkästä aikaa päästiin palkintojenjakoon ratsain ja karauttelemaan kunniakierrokselle.

Palkintojenjaossa tuomari kyseli vielä Röllin sukua. Hän myös kertoi muistavansa Röllin parin vuoden takaa kisoista (taisi olla nämä marraskuun 2015 kisat) ja niistä ajoista hänen mukaansa Rölli on hienosti kehittynyt. Ja tottahan se on!


Luokan voitti uljas friisiläinen ja sen rinnalla Rölli näytti ihan laamalta... Rölli ei oikein jaksanut enää edustaa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti