sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Mustat suomenhevoset tekevät hyvää

Suomenhevosten 110-vuotiaan kantakirjan ja 100-vuotiaan Suomen kunniaksi mustat suomenhevoset tekevät hyvää. Hyväntekeväisyyskohde on Lapsisyöpäpotilasperheiden kerho Sykerö. Sykerö järjestää syöpää sairastaville lapsille ja heidän perheilleen retkiä, virkitystä ja vertaistukea.



Hyväntekeväisyysprojektiin kuuluu kalenteri, jossa esiintyvät mustat suomenhevoset. Kalenterissa päätähtinä ovat kenttäratsut ja jalostusoriit Knuutilan Veikko sekä Lavilan Viljo. Kavereiksi kalenteriin on saatu eri-ikäisiä ja -kokoisia mustia suokkeja, muun muassa aivan valloittava musta kaksosvarsa Kalla Pessi sekä tietysti molemmat mun mustat hurmurit. Kalenterin kuvaajana toimi Esa Manninen.

Projektiin on kuulunut vuoden mittaan myös erilaisia tapahtumia, mm. syöpälasten elämyspäivä Merjan tallilla, nimikkoluokkia Suomenhevosten kuninkaallisissa ja muissa Lounais-Suomen alueen kisoissa.Tammikuussa sykeröläisille on luvassa vielä toinen elämyspäivä, johon mekin Riksun ja Röllin kanssa osallistumme. Tammikuun tapahtumassa Sykerö-kerholle myös luovutetaan projektista saatu tuotto.


Ole sinäkin mukana tekemässä hyvää! Oman hyväntekeväisyyskalenterisi voit ostaa osoitteesta http://mustatsuomenhevosetth.mycashflow.fi. Kalenterin lisäksi myynnissä on kuvakortit kaksosvarsoista.

Kalenterilla hintaa on 15 euroa ja kuuden kappaleen korttisarjalla 10 euroa.


Bongaa nämä isopäiset kaverit kalenterista: Rölli syyskuun kohdalta ja Riksu lokakuun kuvasta

2 kommenttia: