tiistai 23. tammikuuta 2018

Röllin kouluratsastusviikonloppu

Röllillä oli oikein kouluratsastusviikonloppu, kun sekä lauantaina että sunnuntaina suunta oli koulutunnille. Lauantaina treenattiin ryhmätunnilla Sannan oppeja ja sunnuntaina päästiin yksityistunnille Maijan valvovien silmien alle.

Sannan valmennuksessa tehtiin kokonaisvaltaista jumppaa hepoille, jotka näin pakkasten tullen kovilla pohjilla tarhassa lähinnä kököttävät paikallaan. Tarkoituksena oli avata selän lihaksia kunnolla töihin sekä jumpata kylkiin pituutta ja vetreyttä.

Käynnissä aloitettiin diagonaalilinjoilla pohkeenväistöt taipuneella rungolla. Linjan puolessa välissä haettiin ripeyttä takajalkoihin isohkolla etuosakäännöksellä, josta taas jatkettiin väistöön. Rölli teki väistöt varsin mallikkaasti, mutta käännöksessä jäi turhan hitaaksi.

Ravijumppailussa vetristeltiin kylkiä vasta-avossa uraa pitkin. Ollaan itsenäisessäkin treenissä harjoiteltu tätä paljon, ja meni nytkin kivasti. Aloitettiin hölkkäilyllä ja toistojen myötä aktiivisuustasoa pystyi helposti nostamaan. Välissä otettiin ympyrällä isompaa laukkaa ja ripeää ravia. Rölli vähän intoutui reippaasta laukasta, hän tuntui olevan oikein tyytyväinen itseensä. Sen sijaan minä en todellakaan ollut tyytyväinen itseeni kun isosta laukasta piti tehdä siirtyminen ripeään raviin. Rölli vain lähti lyhentämään ja lyhentämään laukkaa, enkä saanut sitä raviin. Eikä ollut vain yksi kerta, vaan sain tehdä kolme kertaa uudelleen ennen kuin sain kohtuullisen siirtymisen. Tuli erittäin osaava olo!

Onneksi seuraava tehtävä meni paremmin :) Tehtiin ympyrällä takapään väistöä ulos ja siinä väistö säilyttäen siirtymisiä ravin ja käynnin välillä. Rölli väisti taas hyvin, mutta olisi saanut olla hieman pyöreämmässä muodossa. Laukkasiirtymisetkin alkoivat onnistua kun ratsastettiin kootummassa raamissa ja lyhyempiä askelia.

Loppuun vielä eteen-alas ravailut, joissa niissäkin riittää vielä harjoiteltavaa. Rölli lähtee vähän vaivihkaa askeleen pidentämisen myötä kiihdyttelemään vauhtia. Ei ole vielä ihan hoksannut että siinä saa ihan rennosti hölkötellä, rauhallisin mielin ilman kiirettä ja hoppua.


Sunnuntaina oli ihana pakkaspäivä ja oli pakko ottaa muutamat kuvat talviauringossa nopeasti ennen koulutuntia.


Sunnuntaisin ollaan treenattu Maijan tunneilla niin, että olen ratsastanut Riksulla ja Rölli on ollut tunnilla vuokraajansa kanssa. Nyt vuokraaja oli sairastunut, joten valmennus muuttui yksityisvalmennukseksi. Maijan tunnit on koko talven ollut Riksun treenejä, mutta nyt valikoin sitten ratsuksi vaihteeksi Röllin. Vaikka Rölli onkin säännöllisesti käynyt Maijan tunneilla, on se eri asia ratsastaa itse opetuksessa. Maija sanoikin huomaavansa kehitystä tapahtuneen viime kerran ja varsinkin ekojen kertojen (viime talvelta) jälkeen.


Maijan kanssa aloitettiin hakemaan Rölli ohjan ja pohkeen väliin tehtävällä jossa keskellä oli ympyrä ja voltit tehtiin ulos kulmiin. Ensin meni taas hetki reitin hahmottamiseen ja sitten seuraava hetki pohtiessa mitä apuja käytin (ja mitä olisi pitänyt käyttää). Olen kehittänyt taas uuden ongelman vasempaan käteen, se nimittäin karkaa helposti kaulan yli oikealle. Havainnoitiin ongelma vasempaan hartiaan, joka roikkui ryhdittömänä lytyssä. Toinen asia mikä mulla usein unohtuu, on lantion liike. Kurveihin lantion pitäisi taas kääntyä, mutta koko kuski ei saa lähteä könöttämään.

Käyntitehtävä kun lähti sujumaan, otettiin ravia mukaan. Ensin ympyrän kaaret volttien välillä ja seuraavaksi koko tehtävä ravissa. Ravi alkoi tuntumaan joustavalta ja helpolta istua kun liike oikeasti lähti takaa eteen. Sen sijaan volttitehtävä sai hien pintaan ja aivotkin töihin. Niin paljon asioita joihin keskittyä! Vasen jalka, se vaan jää käyttämättä niin huomaamattomasti...

Riksun kanssa laukkaan ollaan saatu paljon vaihteita ja sen ratsastaminen on helpottunut treenin myötä todella paljon. Röllin laukka kyllä toimii ja siinä on paljon vieteriä, mutta jotenkin se on kuitenkin niin vaikeaa mulle. Takajalkoihin en pääse niin hyvin kiinni, mikä taas johtaa siihen ikuisuus ongelmaan: kädellä pelaamiseen. Kun vaan istuisi lonkat auki ja jalalla rytmittäisi laukkaa, eikä roikkuisi sisäohjassa, niin laukkakin toimisi eri tavalla. Nyt haettiin takajalkoja koukkuun vastalaukkavoltilla, jossa ekalla kerralla sekä kuskilla että ratsulla meinasi usko ja voima loppua. Vauhti hiipui, mutta päästiin loppuun. Toistoilla saatiin enemmän sitä mitä haettiin, reitti ja rytmikin säilyi paremmin. Myötälaukkakin muuttui helpommaksi sen myötä :)

Kamera ei pelittänyt pakkaskelissä yhtään, vaan pätki videoita parin sekunnin välein. Siispä kännykällä tallennettiin pieni pätkä. Ei ihan parhainta menoa tässä, nimittäin laukkaa oikealle, mulle vaikeampaan suuntaan. Mutta ai että, olipas kivaa yksityistunnilla kun Maija ehti korjata kaikki pikkujuttujakin koko ajan.

Maijan paras kommentti: "Rölli vain haluaisi olla kaunis keinuheppa" :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti